Joskus käytän vinkkauksissa selkokirjoja, etenkin silloin kun tiedän kuulijoiden joukossa olevan hiekommin lukevia tai suomea osaavia. Selkokirjojen valinta teineille ei aina ole ihan helppoa, valikoima ei ole suurensuuri, ikävä kyllä. Tulevaan vinkkaukseen tarvitsen pari helppoa kieltä sisältävää kirjaa ja päädyin Kari Levolan selkokielistettyyn nuortenromaaniin Tahdon (Pieni Karhu 2011; selkokielelle muokannut Jaana Levola) ja Henning Mankellin ja Johan Werkmästarin jännityskertomukseen Valokuvaajan kuolemaan (Kehitysvammaliitto 2005; alkuteos Fotografens död 1997; suomennos Ari Sainio).

                                                       

Valokuvaajan kuolema löytyy pidempänä myös  jännityskertomuskokoelmasta Pyramidi (Otava 2002; Pyramiden 1999). Jos tulkitsin julkaisutietoja oikein, on kertomus alunperin kirjoitettu suoraan selkokieliseksi. Se ehkä on syy siihen, että tarina etenee hyvin ja loogisesti. Komisario Kurt Wallander herää aamulla puhelinsoittoon, siivooja on löytänyt torin laidan valokuvaamon omistajan murhattuna. Liikkeen tavaroiden joukossa on vain yksi outo esine: valokuvakansio täynnä groteskeiksi muokatuja valokuvia poliitikoista ja muista kuuluisista henkilöistä sekä Wallanderista. Olen lukenut kirjan aiemminkin, ja hyvin kertomuksen jännitys ja yllättävyys piti uusintaluennallakin.

Levolan Junior Finlandialla palkitun romaanin Tahdon (Tammi 1999) olen lukenut joskus kauan sitten. Muistijälki 15-vuotiaan Jusan ja häntä pari vuotta vanhemman Marin haparoivasta rakkaudesta kertovasta kirjasta on hyvä, muistelen pitäneeni romaanista ja sen kielestä. Selkokielelle kirja on kääntynyt hyvin, alussa tosin lauseiden yksinkertaisuuteen piti totutella. Epäilyni siitä, että jotain oleellista Levolan herkkävireisestä kerronnasta olisi muokkauksen myötä kadonnut, oli onneksi osin turha. Yllättävän hyvin osa herkkyydestä on selkokieliseenkin kirjaan siirtynyt.Selkokielisiä kirjoja tarvitaan, monenlaisia ja paljon. Lukijakuntaa olisi paljon, lukihäiriöistä kärsivien lisäksi esimerkiksi suomea opiskelevat. Jonkinverran selkokielisiin kirjoihin tutustuneena sanoisin, että helppoa kielen selkeyttäminen ei taatusti ole. Miten välittää tunnelmat, erilaiset vivahteet, kun lauseiden pitää olla lyhyitä ja liian pitkät sanat lienevät pannassa? Juonivetoinen tarina ylipäätään tuntuu sopivan selkokielellä kerrotuksi paremmin kuin tunnetiloihin ja mielialoihin pureutuva. Silti pelkkään jännärigenreen ei voi selkokirjoissakaan jäädä. Oma päällimmäisin toiveeni selkokirjojen kohdalla olisikin: lisää nuortenkirjoja, ja mieluiten mahdollisimman erilaisia.