Pia Juulin Hallandin murha (Atena 2011; Mordet på Halland 2009; suomennos Katriina Huttunen) on tunnelmaltaan outo kirja ja lukukokemuksena melko hämmentävä.

Novellikirjailija Bess kirjoittaa liki koko yön, nukahtaa sohvalle ja herää kovaan ääneen. Ääni osoittautuu laukaukseksi, joka on läheisellä torilla surmannut hänen avomiehensä Hallandin. Kuka on murhannut miehen ja miksi? Sitä romaani tavallaan selvittää, mutta ratkaisu jää avoimeksi. Hallandin murha ei kuvaa rikostutkintaa, se ei genreltään ole dekkari. Enemmänkin kyseessä on romaani surusta ja menetyksestä. Halland ei ole ainoa, jonka Bess on menettänyt. Suurin menetys on tytär Abby, joka ei ehkä isänsä painostuksesta ole halunnut olla yhteydessä äitiinsä tämän lähdettyä Hallandin matkaan. Isoisä on hylännyt Bessin eikä suhde äitiinkään ole hyvä. Halland on Bessin suuri rakkaus, mutta miehen kuoleman jälkeen tästä paljastuu salaisuuksia ja vaiettuja asioita. Bess joutuu pohtimaan kuinka vieras mies on hänelle ollut. Koko suhde jää melkoiseksi salaisuudeksi lukijallekin. Suhteen onnellisin ja täydellisin hetki tuntuu olleen kaukainen tuokio bussin takapenkillä Bessin itkiessä Hallandin sylissä ikäväänsä Abbyn luo.

Hallandin kuoleman jälkeen hiljaista elämää viettäneen pariskunnan ovella alkaa käydä vilske, kun paikalle ilmaantuu tuntematon raskaana oleva nainen ja henkilöitä Bessin menneisyydestä. Lisäksi naapuriin on muuttanut vieras mies ja varsinainen naapuri katoaa. Tapahtumat kuulostavat paljolta, mutta oikeastaan romaani on hiljainen, melko tapahtumaton ja sisäänpäin kääntynyt.

Mitä Juul haluaa romaanillaan kertoa? Äkillisen menetyksen aikaansaamaa surua ja sen torjumista sekä elämän sekoittavaa hämmennystä kirjailija kuvaa osuvasti. Hän myös tuntuu ripottelevan tulkinta- tai lukuohjeita teokseensa. Naapuri Brandt on joskus toivonut, että Bess kirjoittaisi "kirjoja joissa tapahtuu jotakin" (s. 73) ja Bessiä TV:n rikossarjoissa kiinnostaa "monimutkainen asetelma", ei ratkaisu (s. 171). Tapahtumattomuus ja asetelman monimutkaisuus ilman ratkaisua ovatkin Juulin romaanin tunnusmerkistöä.

Kirjan alusta lähtien minua vaivasi ajatus, onko kyseessä vain Bessin uni. Bessin minäkerronnassa on paikoin muistikirjamaisuutta. Välillä hän kuvaa tarkasti mielenliikkeitään, välillä pohtii viileästi missä meni pieleen ("Jos nyt olisin yhtään harkinnut, olisin varmasti ottanut auton, mutta näköjään en pystynyt ajattelemaan.", "Jälkeenpäin aina tietää mitä olisi pitänyt sanoa." S. 179-180, 187.)Teos toi tunnelmallaan mieleen myös jotkut ranskalaiset kirjalilijat, lähinnä Patrick Modianon, vaikka en tiedä onko tunne oikeaan suuntautuva. Hallandin murhassa on unenomaisuutta, selittämättömyyttä ja etäännytystä, sattumanvaraisia tapahtumia ja kohtaamisia. Romaanin tunneilmasto on aika viileä eikä henkilöistä saa otetta. Henkilöiden hämmennys tarttuu lukijaan, mikä ehkä onkin tarkoitus.

Hieman risuja ojentaisin kustantajalle. Muutoin erinomaisesti kulkevaan suomennokseen on jäänyt jokunen häiritsevä rektiovirhe ja mikä kummallisinta: teoksen nimiösivulta ei löydy alkuteoksen nimeä. Liepeestä voi lukea kirjailijan olevan tanskalainen ja teoksen saaneen Tanskan suurimman kirjallisuuspalkinnon (mikähän sen nimi on?), joten kaipa kirja sitten on kirjoitettu tanskaksi?