1345875031_img-c589f9711f763496a4870a82aEn ole mikään kauhukirjallisuuden harrastaja, mutta työn puolesta sitä on joskus luettava edes vähän. Ambrose Biercen kertomuskokoelman Pyhä  kauhu luin nyt toistamiseen vinkkausta varten. 107-sivuisessa kokoelmassa on kuusi kertomusta: 'Pyhä kauhu', 'Tapaus Owl Creekin sillalla', 'Mies ja käärme', 'Parker Adderson, filosofi', 'Tukittu ikkuna' ja *Armonisku'. Kokoelma on ilmestynyt V. Hämeen-Anttilan suomennoksena vuonna 1934, uusintapainos kielentarkistuksen jälkeen Kariston Pokkaristo-sarjassa 1996.

Uusintalukemisellakin Biercen kertomukset tekevät vaikutuksen. Hän yhdistää makaabereihin tarinoihinsa yllättävää huumoria ja jokaisen lopussa on myös jokin yllättävä koukku, joka saa miettimään tarinoita uudestaan. Tyyli on hieman kiemurainen ja kuvaileva, mutta tapahtumien ja kuvailujen paisuttelut pysyvät tiukasti tarinoiden vaatimissa puitteissa. Lyhyesti ja supistettuna kertomusten sisällön voisi luokitella seuraavasti: kolme ('Tapaus Owl Creekin sillalla', 'Parker Adderson, filosofi' ja 'Armonisku') kuvaavat Yhdysvaltain sisällissotaa yksittäistapausten kautta, niminovellissa käsitellään kullankaivuuta ja uskollista rakkautta, kahdessa muussa mies kohtaa luonnon.

Jos kauhugenre sinällään ei kiinnosta, voi Pyhän kauhun lukea oivallisena novellikokoelmana.