Kalle-kissa katsoo vintin salmiakki-ikkunasta, kuinka sen vanhaa isäntää kannetaan paareilla punavalkoiseen autoon. Isäntä katsoo vintinikkunaan ja heilauttaa vähän kättään Kallelle. Kissa jää yksin vanhaan kotiinsa, mutta onneksi vintillä on kissanmurosäkin reunassa reikä ja vieressä vettä ämpärissä. Mutta yksin kissa ei jää, sillä talossa pyörähtävät niin isännän poika vaimoineen kuin eläimiä pelkäävät muuttomiehetkin, jotka kantavat isännän tavarat vintiin ja ulkovarastoon. Muutaman päivän perästä pihaan ajaa vieras auto. Takapenkillä istuu pieni murjottava tyttö, joka sanoo: "En minä halua muuttaa!" Kun kissa alkaa puhua tytölle ja näyttää hänelle puutarhan omenapuut ja marjapensaat, muuttaa Ulla-niminen tyttö mielensä. Niin Kalle saa uuden emännän ja talo uudet asukkaat.

Ulla ja Kalle ystävystyvät, Ulla ymmärtää Kallen kissankieltä ja kissa jakaa Ullan kanssa unensa, joissa se ajaa plkupyörällä Jupiteriin ja makaa loivan kraaterin rinteellä katselemassa Jupiterin kuita. Mutta kissa on jo vanha ja pian se joutuu miettimään vetäytymistä kissojen vanhainkotiin Jupiteriin, jonne Ulla unissaan voisi tulla sitä tapaamaan. Ja eräänä päivänä tulee aika kissan jättää jäähyväiset Ullalle ja lähteä kohti kuunsiltaa.

Kari Levolan lastenkirja Kissan koti (Tammi 2008) on herkkävireinen ja lukijan oivalluskykyyn luottava romaani ystävyydestä, vanhenemisesta, luopumisesta ja kuolemasta. Kuolema-sanaa ei kirjassa mainita kertaakaan eikä mikään tarinassa ole synkkää. Haikeutta, iloa ja ystävyyttä sen sijaan on sitäkin enemmän. Kallekaan ei voi päästää Ullasta irti ennen kuin Ulla on löytänyt uuden ystävän naapurintytöstä.

Salla Savolaisen kuvitus kannessa ja sisäsivuilla on ilmeikästä ja tavoittaa hyvin tekstin vivahteita ja kissan ilmeitä. Tekstin lempeys välittyy myös kuvista.