Kjell Westön uusinta romaania Kangastus 38 (Otava 2013; Hägring 38; käsikirjoituksesta suomentanut Liisa Ryömä) luin vaikuttuneena. En ahmien, vaan keskittyneesti edeten, sivu sivun jälkeen miettien mitä seuraavaksi. Kyse ei ole juonen herättämästä jännityksestä, vaikka jännitteinen, hieman dekkarikirjallisuudelle hattua nostava juonikuljetus teoksessa onkin. Vieläpä kovin keskeisessä osassa, mikä tarinan edetessä vähitellen paljastuu.

Vaikutuksen minuun teki ennen kaikkea kolme asiaa: taiten rakennettu ajankuva, asianajaja Thune ja rouva Wiik. Ajankohta on vuosi 1938, jolloin monenlaiset yhteiskunnalliset ja poliittiset muutokset ja ristiriidat tuntuvat vahvoina ja yhä kärjistyvinä myös Suomen ja Helsingin elämässä. Keski-Euroopasta kantautuvat viralliset ja epäviralliset uutiset heijastuvat myös kuuden suomenruotsalaisen, monin tavoin etuoikeutetun miehen keskustelu- ja ryyppyporukan Keskiviikkokerhon sisäisiin jännitteisiin. Oikeistolaisuus ja sosiaalidemokratia, antisemitismi ja kansojen samanarvoisuuden vaatimukset lyövät kiilaa vanhojen ystävien väleihin. Vuoden 1918 oman kotimaan tapahtumat eivät juuri miesten puheissa kuulu, mutta ne ovat mukana pinnan alla hiertämässä, porukan poliittiset näkymykset kun eivät ole yhtenäiset. Miesten keskustelujen ja etenkin Claes Thunen, Tukholmassa ja Moskovassa aiemmin työskennelleen entisen lähetystöneuvoksen, pohdintojen kautta Westö luo uskottavan tuntuista kuvaa ajan henkisestä ilmapiiristä. Kun lisänä on Westön tapaan mainio Helsinki-kuvaus (kaupunkimaisema, luonto, ruoat, juomat, ravintolat, ajan elokuvat ja urheilukilpailut, vaatetus) on ajankuva niin elävää, että sen voi lähes nähdä, kuulla, maistaa ja haistaa.

Asianajaja Claes Thune on rauhalinen mies, joka pyrkii sovittelemaan ja välttelemään turhia kiistoja. Hän on humaani ja epäurheilullinen, ei ajan ihannoimaa atleettityyppiä ulkonäöltään eikä tavoiltaan. Vaimo Gabi on lähtenyt Thunen parhaan ystävän matkaan, mikä on rikkonut vuosikymmeniä kestäneen ystävyyden. Avioeroprosessi ja Thunen tuntema kaipuu vaimoaan kohtaan ovat teoksen keskeistä materiaalia, yksi pääteemoista. Yhdestä näkökulmasta tarkasteltuna teos onkin avioeroromaani, johon lisämausteensa tuo Thunen asianajotoimiston konttoristi rouva Wiik, jonka aviomies on häipynyt sanaakaan sanomatta jo vuosia aiemmin.

Westö kuvaa miehen kokemaa avioeroprosessia surumielisyyden kautta, Thune ei riehu eikä rellestä suruaa pois. Hurjimmillaan ja vihaisimmillaan hän saattaa helliä ajatusta veitsen tuikkaamisesta petollisen ystävän ja vaimonryöstäjän kylkiluiden väliin, mutta kasvokkain hänen suurin piikkinsä on napauttaa Gabin "päänsäryistä" ja kysellä solmiiko uusi pari avioliiton. Teoksen nimen kangastus tuntuu liittyvän myös Thunen avioliittoon: onko onni ja yhteiselo ollut pelkkää kangastusta? Juuri tuossa herkkävireisesti kuvatussa kaipuussa ja yksinäisyydessä on sellaista vaikuttavuutta ja syvyyttä, että muuten konttorikalusteisiinsa liki sulautuvasta miehestä kasvaa sympaattinen ja hyvinkin rakastettava hahmo.

Thunen konttoristin, rouva Matilda Wiikin, henkilökuva on rakennettu hyvin jännitteiseksi jo alusta asti. (Kannattaa muuten katsoa tarkkaan kannen kuvaa, se kertoo monta olennaista asiaa rouva Wiikistä.) Matildan kautta menneisyyden kauhut, myös ne vaietuimmat, nousevat esiin, osaksi teoksen nykyhetkeä. Matilda on yrittänyt unohtaa punavankileirillä kokemansa tapahtumat, mutta yllättävän tapaamisen myötä muistot nousevat jälleen uniin ja ajatuksiin. Matilda monitahoisine persoonallisuuksineen on vahva ja vaikuttava naiskuva. Hän on Thunen tavoin vetäytyvä ja hallittu, mutta hänen kohdallaan vetäytymiseen ja pidättyvyyteen on ulkopuolelta tulevia syitä. Pakonomainen tunteiden hallinta ja hillintä ovat saaneet leponsa vain elokuvien - kangastusten - äärellä, mutta kun hallinta alkaa rakoilla arkielämässä, ovat seuraukset hurjat. Westö kuvaa niin Thunen kuin Matildankin samaan aikaan selkeästi ja ikään kuin hahmotellen. Molemmat saavat pitää sisimmät salaisuutensa, niitä ei kirjoiteta auki.

Kangastus 38sta voisi poimia muutamia pääteemoja. Avioeron lisäksi niihin kuuluvat yhteiskunnallisen ja poliittisen ilmapiirin muutos sekä menneisyyden vaikutus nykyhetkeen. Tätä teemakokonaisuutta Westö käsittelee monipuolisesti niin yksilö- kuin yhteiskuntatasolla. Mitä halutaan unohtaa, mistä vaieta? Muita teemoja ovat henkisen haurauden ja mielenterveyden teemat, joita teoksessa lähestytään paitsi Matildan myös Keskiviikkokerhon jäsenten näyttelijä Joachim Jaryn ja psykiatri Robi Lindemarkin kautta. Lisäksi on vielä seksuaalisuuden teema, joka muiden teemojen lailla läpäisee koko teoksen. Jälleen on kyse myös vallasta (niin väkivallasta kuin vallankäytöstä), siitä mistä vaietaan, siitä mikä kielletään itseltäkin unohdukseen asti, miten seksuaalimoraalin muutokset koetaan, millaisia ratkaisuja se saa ihmiset tekemään.

Kaikkea tuota ja paljoa muutakin - Kangastus 38 käsittelee - ja käsittelee tyylikkäästi, lukemaan houkuttelevasti, ajatuksia herättäen.