1343996342_img-711c14136c0ae1e125e1c3e16Atte valmistautuu näyttelemään Häräntappoaseen Alpo Korvaa. Peruskoulu on kohta takana ja lukio odottaa. Anni leikkii pakosta kahden lapsen yksinhuoltajaa. Toinen lapsista on 5-vuotias pikkuveli Sampo ja toinen harhoihin kätkeytynyt äiti. Tarkkiksen jälkeen Anni miettii siirtyvänsä hoitoalalle, koska hoitaminen sujuu häneltä luonnostaan.

Atte ja Anni tarkkailevat toisiaan vaivihkaa. Pojasta tyttö on salaperäinen ja ennalta-arvaamaton, tytölle poika on Tyyppi, joka etsii esityksiinsä friikin mallia. Kun nuoret vähitellen tutustuvat, he huomaavat olevansa toistensa silmissä jotain aivan muuta. Yhdistäviäkin piirteitä on. Molemmat tulevat avioeroperheistä, mutta suhde vanhempiin on kummallakin erilainen: Atte saa osakseen huomiota molemmilta vanhemmiltaan, Anni hoitaa äitiään eivätkä isää voisi omat lapset vähempää kiinnostaa. Onneksi on isän avovaimo Reija, ainoa Annin tietämä vastuullinen aikuinen.

Jukka-Pekka Palviaisen nuortenromaani Joku vieraileva tähti (WSOY 2011) kertoo tapahtumat vaihdellen Aten ja Annin näkökulmasta. Kertojan ääni pysyy kuitenkin koko ajan samana, koska minäkertojaa ei käytetä. Kokonaisuus on rauhallinen ja konstailemattomasti etenevä. Molemmat päähenkilöt ovat kiinnostavia, mutta Annin nahkoihin Palviainen pääsee syvemmin ja Annista kasvaakin kirjan mielenkiintoisin ja moniulotteisin hahmo. Perheen huoltajan roolin ottanut teini painii vihan, huolen ja syyllisyyden tunteiden kanssa. Oman tilansa hän saa vain lukkiutumalla kylpyhuoneeseen tai ryömimällä sängyn alle, muualla hänellä ei ole mahdollisuutta omaan elämään. Jatko-opiskelupaikkaakaan hän ei kykene miettimään omien todellisten toiveidensa mukaan.

Atte määrittyy lähinnä teatteriharrastuksensa kautta. Vaikka perhesuhteitakin kuvataan, saa Aten hahmo lisäsyvyyttä näyttelemisen lisäksi lähinnä suhtautumisestaan vanhaan ystäväänsä Jenniin. Jenni on koulun kaunotar, jolla on päärooli Häräntappoaseen Kerttuna. Itsekeskeinen ja mustasukkainen jääkiekkoilijapoikaystävä ei siedä tytön teatteriharrastusta, mutta yksinjäämisen pelossaan Jenni on valmis sietämään pojan väkivaltaisuuttakin.

Palviainen kirjoittaa sujuvasti, tekstiä on helppo lähestyä mutta mistään helppolukuisesta kirjasta ei silti ole kysymys. Tarinan kulkuun ei ole ujutettu tarpeettomia juonenkäänteintä, mikä on romaanille eduksi. Annin perhe-elämän ahdistavuudessa ei piehtaroida, mutta vaihtoehtojen vähyys ja jatkuva huoli tulevat näinkin erittäin hyvin esiin. Päähenkilöiden elämäntilanteet, ajatukset ja tutustuminen sekä näytelmän harjoitukset saavat ohuessa romaanissa (167 sivua) sopivasti tilaa ympärilleen. Palviainen osaa kuvata pienillä, tarkoilla vedoilla myös sivuhenkilöitä, kuten esimerkiksi teatterin yleismies-Topia: "Topista on jatkuvasti aistittavissa jotakin surun tapaista. Se tekee koko ajan jotain, mutta ei puhu juuri mitään kenellekään ja näyttää koko ajan vähän piestyltä koiralta." (S. 103.) Joku vieraileva tähti on kirja, jonka mahdollisimman monen soisi lukevan. Myös aikuisten, sen verran tiukkaa kritiikkiä aikuisiksi kasvamattomista vanhemmista se sisältää. Mutta mikä tärkeintä, kirjassa on myös monta pisaraa toivoa.