"Minä olen kätilö Jumalan armosta ja kirjoitan nämä rivini sinulle, Johannes. Minulle kaikista maailman ihmisistä on Herramme Kaikkivaltias viisaudessaan antanut kyvyn lahjoittaa toisille elämä ja toisilta tuhota se. Kumpaakin olen tässä maailmanpaloon hukkuneessa elämässäni antanut, elämää ja kuolemaa vastavuoroin, enkä tiedä johtuuko elämäni kulku tämän ajan rummutuksesta vai siitä, että Herra sen perimmiltään tällaiseksi on tarkoittanut. Tämä kyky on ristini ja pelastukseni, taakkani ja tuomioni ja määrännyt elolleni mutkaisen polun kauas kotoani ja sinusta, rakkaani." (S. 10.)


                                               


Noin aloittaa kertomuksensa Katja Ketun Kätilö-romaanin (WSOY 2011) nimettömäksi jäävä päähenkilö, jota muut kutsuvat Vikasilimäksi tai Villisilmäksi. Kätilö on intensiivisen hurja romaani, jossa alkuvoimainen kieli yhdistyy rujoon ja kauheaan tarinaan. Se on romaani rakkaudesta, joka vie kokijansa onnen korkeuksiin sekä sodan väkivallan ja alistamisen visvaisiin huuruihin. Kätilö kulkee kaiken läpi, muuttuu ja samalla säilyttää jotain perusytimestään.

Romaani sijoittuu vuosiin 1944-1945, taustana Lapin sota. Tarinan keskiössä on suomalainen kätilö, joka rakastuu ensimmäisen kerran elämässään eikä kyse ole mistä tahansa rakkaudesta, vaan intohimoisesta, kaikennielevästä ja kaiken vaativasta rakkaudesta, jossa ei kysellä elämän ja kuoleman rajaa ja jossa mikään ei ole liikaa. Villisilmä rakastuu toimittajana ja valokuvaajana toimivaan Johann (Johannes) Angelhurstiin, puoliksi suomalaiseen SS-upseeriin, jota menneisyyden painajaiset pitävät otteessaan. Johannesta Villisilmä on varoituksista huolimatta valmis seuraamaan Titovkan vankileirille, jonka salatut kauheudet lopulta vyöryvät myös kätilön yli.

Katja Kettu kirjoittaa alkuvoimaista ja karhean aistillista kieltä, kaunistelematonta ja jykevää. Villisilmän henkilöhahmo on hienosti rakennettu, nainen kertoo ja paljastaa itsestään näennäisen paljon, mutta monet menneisyyden tapahtumat saavat osakseen vain viitteitä, kieltoja ja merkkejä (esimerkiksi Villisilmän viha rapaisia saappaita kohtaan). Kolmen kertojan (Villisilmä, Johann, Kuollut Mies) tarinoista rakentuu moniulotteinen kokonaisuus, joissa tarinat täydentävät toisiaan ja lukija saa tietää enemmän kuin yksittäiset henkilöt. Tosin jotkin asiat ovat sellaisia, että lukijaa hieman ihmetyttää henkilöiden mahdollinen tietämättömyys (esimerkiksi Johanneksen suomalaiset sukulaissuhteet). Villisilmä kuuluu vahvoihin suomalaisiin naiskuviin, en muista vähään aikaan lukeneeni yhtä voimakkaasta henkilöstä. Hänen taitonsa tuntuvat kumpuavan synnynnäisestä parantajankyvystä, jonka päällä on silaus tietoa lääketieteestä. Sotaneurooseista kärsivä ja huumaavaan lääkkeeseen turvautuva Johannes on aivan eri puusta veistetty kuin naisensa, hän tarkastelee maailmaa mieluiten etäännytetysti kameran linssin läpi. 

Lukukokemuksena Kätilö oli vahva ja hurja, siten hurja, että romaaniin piti välillä ottaa etäisyyttä. Aikatasoja vaihtelevan teoksen rakenne pitää natisematta, kokonaisuus on kaikessa rupisuudessaan ehjä ja vaikuttava.