Koskinen-normal.jpg

 


"No mitäs, miltäs tuntui herätä nykypäivään? Kekkonen ei ole enää presidentti, sehän oli sitä aina kun me oltiin nuoria. Suuri ja mahtava Neuvostoliitto on hajonnut, Suomi on EU:ssa ja markat on unohdettu. Kaikki on muuttunut, ---" (S. 24.)

Yllä lainattu repliikki kiteyttää Juha-Pekka Koskisen rikosromaanin Eilispäivän sankarit (Arktinen banaani 2011) keskeisen teeman. Vuonna 1978 Juhani 'Jupe' Perho tekee kaverinsa kanssa mökkikeikan, joka päättyy auto-onnettomuuteen ja koomaan. Kun Jupe herää 33 vuoden kuluttua, on pitkä letti vaihtunut kaljunalkuun, naama on arpinen ja rytyssä eikä ympärillä oleva maailma ole enää samanlainen kuin ennen. Vanhat ystävät ovat muuttuneet ja keski-ikäistyneet. Muuttuneita ovat myös onnettomuuteen liittyvät asiat, kaikilla muilla tuntuu olevan tapahtumista eri käsitys kuin Jupella. Hänelle elokuun alku vuonna 1978 on eilispäivää, muille siitä on vuosikymmeniä. Jupe alkaa epäillä, että hänelle ei kerrota kaikkea. Epäilys saa vahvistusta, kun hänen oma henkensä tuntuu olevan vaarassa.

Eilispäivän sankareissa 70-luvun loppu ja nykypäivä sekä nuoruuden itseriittoisa idealismi ja arjen raadollisuudessa raahustavat illuusiottomat keski-ikäiset joutuvat törmäyskurssille. Jupe ihmettelee nykyajan muotia, härpäkkeitä ja musiikkia, hän tallustelee pitkin Hämeenlinnan katuja 70-luvun lopun vaatteisiin pukeutuneena ja tuntee kipeästi nivelissään ja kunnossaan olevansa jo kauhistuttavan keski-ikäinen. Ja silti Jupe on edelleen sisältä nuori, suunnilleen sama kuin 33 vuotta aiemmin, Led Zeppelin ja bootsit ovat hänen sisäisen elämänsä ulkoisia tunnusmerkkejä. Samaan aikaan kun Jupe yrittää sopeutua uudenlaiseen maailmaan ja päästä yli menetetyistä vuosista, hän yrittää myös selvittää mitä on tapahtunut: "Miksi hänen pitäisi muistaa kaikki, mikä ei kiinnostanut häntä tippaakaan, kun samaan aikaan kukaan muu ei halunnut muistella niitä asioita, jotka olivat hänelle tärkeitä." (S. 39.)

Koskinen kirjoittaa sujuvasti, ja rikosromaani säilyttää jännitteensä loppuun asti. Jupen törmääminen nykyhetken ilmiöihin saa maltillisen humoristisia piirteitä, mutta vähitellen, kuin vaivihkaa, romaanin sävyt tummenevat ja synkkenevät. Monet kirjan henkilöistä jäävät aavistuksen ohuiksi, mutta itse tarinaa Koskinen kuljettaa hyvin. Kirjaan ujuttautuu yllätyksellisyyttä, ja Jupen ja uudenlaisen maailman kohtaaminen herättää lukijassa monenlaisia pohdintoja. Maailma on muuttunut paljon sitten vuoden 1978, mutta näemmekö me muutokset suurina? Kuten Jupen entinen tyttöystävä Lissu kirjassa toteaa: "Kun tässä on koko ajan mukana, ei huomaa mitään ihmeellistä. Mutta kun asiaa oikein ajattelee, on se tosiaan outoa." (S. 117.)