1345828617_img-b7df6c4502147e90aece65c93Teininä luettu Edgar Lee Mastersin Spoon River antologia oli vaikuttava teos. Mats Traatin usean vuosikymmenen aikana eri kokoelmissa ja lehdissä ilmestyneet Harala-runot ovat kokoelman virolainen vastine, nissäkin jo kuolleet kertovat elämäntarinoitaan. Haralan elämäkertoja (ntamo 2011) kertoo kuvitteellisen Haralan ihmisistä. Kaikki eivät ole päätyneet Haralan multiin, sota on vienyt toiset nimettömiin joukkohautoihin, toisista jää vain risainen sombrero linnunpesäksi brasilialaisen joen varteen, toiset menehtyvät Amerikan sukulaisissa. Hannu Oittisen ja Merja Ahon suomentama kokoelma sisältää vuonna 1976 ilmestyneen teoksen Harala elulood sekä runoja kokoelmista Harala elulood (2001) ja Uued Harala elulood (2002) sekä aikakauslehdissä ilmestyneitä runoja. Suomentajien jälkisanojen mukaan Harala-runoja on ilmestynyt tähän mennessä kaikenkaikkiaan noin 600. Haralan elämäkertohin runoja on käännetty 74.

Runoelämäkerrat avaavat näkökulmia Viron 1900-luvun historiaan. Harvassa runossa on mainittu henkilöiden elinvuodet, mutta useimmiten runojen sisällöt antavat viitteitä ajankohtiin. Haralassa eletään maatalousyhteisössä, kaupungit ovat kaukana. Sotavuodet, metsäveljet, kyyditykset, kolhoosit ja sovhoosit tulevat monissa teksteissä esiin, uudelleen itsenäistynyt Viro nousee esiin muutamissa runoissa.

Yhteiskunnan muutokset ja sodat sekä ennen kaikkea muiden ihmisten toimet vaikuttavat runojen puhujien elämään. Toisista runoista kasvaa tiiviitä, liki kokonaisen elämän kuvauksia, toiset poimivat esiin vain jonkin hetken tai muiston. Kaikki eivät kerro itsestään, usein katse on suunnattu johonkin toiseen henkilöön. Kokoelma sisältää pariskuntia tai muuten toisiinsa liittyviä henkilöitä, heidän tarinoistaan kasvaa samoihin tapahtumiin erilaisia näkökulmia. Runojen pohjavire on pääsääntöisesti synkeä tai surullinen, onnenhetkiä ei tunnu tämän suomennoskokoelman runoista löytyvän. Traat kuitenkin annostelee teksteihinsä mukaan myös terävää huumoria. Runojen ihmiset ovat yksilöitä ja sellaisina he säilyvät, vaikka tarinat joskus tuntuvatkin hieman toisteisilta. Traatilla on kyky tavoittaa haralalaisista herkkiä ja vaiettuja sävyjä, ja hän myös rakentaa runoihin yllättäviä käänteitä ja koukkuja. Kaikki kokoelman tekstit eivät tunnu yhtä onnistuneilta yksittäisinä runoina, mutta kokonaisuus on ehdottomasti puhutteleva ja koskettava. Haralalaisten elämäkertoja lukisi suomeksi mielellään enemmänkin.