1345827574_img-4879335e3aa88642e8a13e6f8Maritta Lintusen novellikokoelma Mozartin hiukset (WSOY 2011) vaatii vierelleen You Tuben, Spotifyn tai levyhyllyn. Musiikin ympärille rakentuneet novellit herättävät halun kuunnella säveltäjiä ja kappaleita, joihin novelleissa viitataan, tai silloin kun musiikki on vain kirjailijan päässä syntynyttä, niin joka tapauksessa samansuuntaista, annetut suuntaviivat ovat niin selkeitä. Musiikin kuuntelu ei tietenkään ole tarpeen novellien ymmärtämiselle, mutta suurta iloa ja lisäsävyjä lukemiseen se silti tuo. Suosittelen - sekä kirjaa ja että musiikkia!

 

 

Lintunen on lempikirjailijoitani eikä tämäkään teos pettänyt odotuksiani. Lauseita lukee nautiskellen, kieli on samaan aikaan tarkkaa ja väljää, kuulasta ja tulkinnoille avautuvaa. Tarinat puolestaan pureutuvat henkilöiden kipupisteisiin, elämän muutoskohtaan, johonkin oivallukseen, jonka jälkeen elämän suunta muuttuu tai jokin oleellinen rikkoutuu. Rikkoutumisesta monimielisesti kertoo esimerkiksi avausnovelli Karavaani, jossa isänsä keikalle joutunut pikkutyttö kohtaa aikuisten maailman. Johonkin käsittämättömään aikuisten tunne-elämässä törmää myös Mustavalkean viulutunneille pakotettu soittotaidoton ja -haluton lapsi. Suuret säveltäjämestarit ovat henkilöille pakkomielteisiä kokemuksia (niminovelli Mozartin hiukset) tai samastumiskohteita (Jannen pää).

 

Vaikka jokin perustunnetila pysyttelee läpi kokoelman yhtenäisenä, se ei kuitenkaan tee novelleista toistensa kopioita tai toisintoja. Lintunen piilottaa näennäisen realistiseen tekstiinsä kauhuelementtejä (Joiku) ja jännitystä (Kiertotähti). Hän pureutuu myös taiten sisarussuhteisiin noveliissa Habitus, jossa oopperadiiva tapaa pitkästä aikaa isoveljensä, joka aiemmin on ollut sisarelleen isänä: "Mitä voi olla edessään miehellä joka on ollut isä pikkupojasta lähtien? Mitä voi tulla pojasta, jonka lapsi kasvoi nopeammin kuin hän itse?" (S.72.) Kolmiääninen novelli Valentiinit on hyvä esimerkki Lintusen käyttämästä huumorista, johon liittyy säröjä ja teräviä kulmia, mutta mustaa huumoria se ei ole. Iskelmätähden ihailijoiden kuvaus alkaa humoristisena kuvauksena naisesta, joka jättää kaiken ja lähtee seuraamaan laulajaa, jonka musiikkiin naiiveine sanoituksineen kätkeytyy jotain naisen sisintä syvästi koskettavaa. Matkaseuralaisen katseen kautta naisen menneisyyteen avautuu synkempi näkökulma. Iskelmätähti Valentin puolestaan näkee innokkaissa faneissaan jotain sellaista, jota nämä eivät itsessään tunnistaisi. Kokoelman päättävä Horkka kuvaa työkyvyttömäksi, tässä tapauksessa soittamiskyvyttömäksi, luokiteltua pianistia, joka työvoimatoimiston määräämässä työssä kohtaa päivittäistavaratalossa Hammond-urut ja naisen menneisyydestä.

Mozartin hiukset on kiinnostava ja ehyt kokoelma. Novellien loput jäävät usein auki. Jokin liikahdus henkilöiden elämässä on tapahtunut, mutta mihin suuntaan se vie, jää lukijan pohdittavaksi.