Saako kirjallisuudesta jotain enemmän, jos asettaa kaksi toisiinsa liittymätöntä teosta keskustelemaan keskenään? Mietin tätä luettuani kaksi sarjakuvaa, Alison Bechdelin Lepakkoelämää III (Like 2011; The Essential Dykes to Watch Out For, 2008; suomennos Tarja Sahlstén) ja Chistophe Blain & Abel Lanzacin Ulkoministeriö - Diplomaattisia merkintöjä, 1. osa (WSOY 2012; Quai d'Orsay 1 - Chronique diplomatiques, 2010; suomennos Saara Pääkkönen).

 

 

 

 

                   



Ulkoministeriössä ollaan vallan käytävillä, vallan ytimessä tai ainakin sen liepeillä. Väitöskirjaansa valmisteleva Arthur Vlamick palkataan Ranskan ulkoministerin vuorosanojen ja puheiden kirjoittajaksi. Herakleitosta lukeva ulkoministeri, Alexandre Taillard de Vorms, on vauhdikas, omia visioitaan toteuttava poliitikko, joka toistelee termejä ja iskusanoja, joiden todellista merkitystä kukaan, tuskin hän itsekään, aluksi ymmärtää. Ministeri toistelee termimantrojaan niin kauan, että muut tarttuvat niihin. Visioita pursuavan ministerin oikeana kätenä toimii vanhaa diplomaattisukua edustava kansliapäällikkö Maupas, jonka tehtäviin kuuluu selvittää konfliktien taustoja ja lieventää ministerin lausuntoja ja kannanottoja, toimia diplomaattisena pehmusteena ja sovittelijana.

Arthurin kautta ministeriön juonittelut ja poliittisiin puheisiin sekä poliittiseen ja ylipäänsä yhteiskunnalliseen valtaan liittyvät kiemurat tulevat näkyviin. Teos on kiinnostava ja hauska, Blainin kuvituksessa (Blain on myös toinen käsikirjoittaja) ulkoministerin vauhdikkuus ja ego tulevat hyvin esiin. Pitkän ja leveäharteisen hahmon liikkeiden äkkinäisyys ja suurieleisyys välittyvät kuvista erinomaisesti (mieleen putkahti eräskin entinen ulkoministeri).

Bechdelin Lepakkoelämää III lähestyy valtaa ja politiikkaa aivan toisesta suunnasta, myös maa on eri eli Yhdysvallat. Päähenkilöinä ovat lesbot, homot ja sateenkaariperheet, joiden arkiseen elämään kuuluvat tavalliset kiemurat: rakkaus- ja työhuolet, ihmissuhdesotkut, sairaudet ja mahdolliset lastenhankkimiset tai -hankkimattajättämiset. Arkielämän ohella teoksen henkilöt tarkkailevat aktiivisesti politiikkaa. Stripit kattavat vuodet 1999-2004 ja tuon ajan politiikkaa ja tapahtumia suomitaan monin tavoin (mm. Bushin valintaa presidentiksi ja kaksoistorni-iskuja). Henkilöt kommentoivat asioita ja heidän taustallaan pauhaava mediatodellisuus muuttuu yhä absurdimmaksi ja päättömämmäksi. Sarjakuvassa TV, radio ja lehdet suoltavat aina vain oudommiksi käyviä mielipiteitä ja väitteitä, joiden ristiriita henkilöiden elämään saa aikaan huumoria, joka samaan aikaan naurattaa ja kauhistuttaa. Uutisten ylilyönneillä Bechdel lienee tavoitellut jotain tuon ajan amerikkaisesta henkisestä ja vainoharhaiselta vaikuttavasta ilmapiiristä.

Näiden kahden sarjakuvan rinnakkain lukeminen on hyvin kiinnostavaa. Toisesta aukeaa näkymä vallankäytäville ja takahuoneisiin, niihin suuriin ja maailmaa syleileviin sanoihin, joita kansainvälisissä kokouksissa julkisuudessa puhutaan, takahuoneissa mietitäänkin sitten ihan muuta. Toisessa taas tarkastellaan miltä vallankäyttö näyttäytyy tavallisille ihmisille. Bechdelin teos on myös marginaalisen ja vaihtoehtokulttuurin puolustuspuhe käsitellessään pienen kirjakaupan toimeentulemismahdollisuuksia isojen kirjakauppaketjujen puristuksessa. Vallan käytäviä on vaikea yhdistää tavalliseen elämään, tämän saa huomata esimerkiksi Ulkoministeriön puheidenkirjoittaja Arthur.