Maritza Núñez on tarttunut perisuomalaiseen aiheeseen eli Kullervoon. Kullervo : monólogo = monologi (Lasipalatsi 2005; suomennos Pentti Saaritsa) on monologinäytelmä, jossa puhujana on Kalevalasta tuttu Kullervo. Núñez on siirtänyt tapahtumat nykyaikaan, tarkemmin määrittelemättömään paikkaan, jossa on vankiloita ja asianajajia, kukkuloita ja merenrantaa, joten nyt ollaan kaukana kalevalaisista maisemista.

Painetussa teoksessa espanjan ja suomen kieliset monologit kulkevat rinnan. Takakannen mukaan teos on "vahvasti runollinen". En osaa arvioida alkuperäistä espanjankielistä tekstiä, mutta suomenkielinen on pikemminkin pelkistetyn runollinen. Monologi kulkee eteenpäin sujuvasti, ja luulisin Kullervon tarjoavan paljonkin tarttumapintaa sitä tulkitseville näyttelijöille. Mutta minulle lukijana monologi ei kaikin osin toimi, ja siihen on syynä Paavo Haavikko. Núñezin teos näet tuo aivan liian vahvasti mieleen Haavikon Kullervon tarinan (Otava 1982; alunperin hieman toisenlaisena tekstinä jo Rauta-ajassa, Otava 1982), joka alaotsikkonsa mukaan on moniääninen monologi. Núñezin monologissa on monin paikoin liikaa yhtenevyyttä Haavikon tekstiin (esimerkiksi Kullervon sisaren ja sepän vaimon suhtautuminen Kullervoon), jotta se pääsisi lentoon omana itsenään.

Kytkennät Kalevalaan ovat tietenkin selvät ja aiheelliset, Kalevalan Kullervo-eepoksestahan tässä ponnistetaan, ehkä Kullervon tarinastakin. Mutta Haavikko on Kullervo-tulkinnassaan lähtenyt niin vahvasti ja monin tavoin omille teilleen Kalevalaan verrattuna, että samansuuntaisuus hänen teemojensa kanssa ei tunnu tässä monologissa omaperäiseltä eikä tuoreelta. Haavikon esiinnostamat teemat vesittyvät eikä niitä haastamaan oikein nouse uusia, ainoana ehkä Kullervon vahva seksuaalisuus ja lukemattomat kumppanit. Nykyajan tuominen tekstiin ei täysin onnistu, viittaukset jäävät liian pinnallisiksi. Ja se on harmi, koska nykyaikaisesta Kullervosta olisi ollut mahdollista saada paljon enemmän irti, Kullervon tarinanhan voisi sijoittaa mihin aikaan ja paikkaan tahansa.

Teemojen väljähtyminen paikoin liki viitteiksi ja uusien teemojen korostamisen keskeneräisyys hämärtävät Kullervon henkilöhahmoa, hänestä ei kasva samalla tavalla vahva hahmo (edes heikkouksissaan) kuten Kalevalassa, Haavikolla tai Aleksis Kiven näytelmässä Kullervo (1864) . Mutta ehkä näyttämölle tuotuna monologi toimiikin paljon paremmin? Esitettäväksihän teksti alunperin lienee tarkoitettukin.