1344460138_img-e594ae8ab0f2cdf34941946cbKäsikirjoittaja ja piirtäjä Li Kunwun ja käsikirjoittaja P. Ôtien Minun Kiinani -sarjakuvasarja on ehtinyt toiseen osaan Puolueen aika (WSOY 2012; Une vie chinoise: Le temps du parti; suomennos Saara Pääkkönen). Trilogiaksi kasvavan sarjan ensimmäinen osa on Isän aika (WSOY 2011; Une vie chinoise: Temps du père). Isän aika oli vaikuttava teos, se kuvaa kiinalaisten elämää Maon ja kulttuurivallnakumouksen aikana, osa päättyy puhemiehen kuolemaan. Puolueen aika jatkaa siitä mihin ensimmäinen osa päättyi, nyt pääosa tarinasta sijoittuu 1970-luvulle. Osat liittyvät niin elimellisesti yhteen, ettei jälkimmäiseen oikeastaan kannata tarttua ennen ensimmäiseen osaan tutustumista.

Puolueen ajassa keskeishenkilö Li (sarja on ilmeisen elämäkerrallinen tai ainakin sen tuntuinen) on armeijassa, uskollinen puolueelle ja sen edustamalle ideologialle. Sitä häneltä vaatii myös kymmenen vuoden karkotuksesta vapautunut isä, joka kaikesta kulttuurivallankumouksen pyörteissä kokemastaan huolimatta asettaa aina puolueen kaiken - myös perheensä - edelle. Puolueen aika tarkastelee Lin yrityksiä päästä puolueen jäseneksi sekä orastavia rakkaudentuntemuksia. Sotilaana ja kansan parissa työskennelleellä Lillä on kaikesta ihanteellisuudestaan huolimatta tarkka havaintokyky ja rosoisiin kuviin taipuva sivellin, mikä aiheuttaa omat ongelmansa hänen päästyään tkemään propagandakuvituksia, joita tarjotaan lehdille. Kiinan kaupunkien ja peräkylien kansalaisten todellisuus on aivan muuta kuin mitä 1970-luvun propagandakuvissa puolueen määräysten mukaan saa esittää.

Puolueen aika ei ollut niin vahva elämys kuin Isän aika, osin varmaan siksi, että Li Kunwun runsas kuvitustyyli oli jo tuttu. Tarina on hieman "laimeampi", vaikka määritelmä ei olekaan oikeudenmukainen, sillä niin vahvasti kiinalaisesta elämästä Puolueen ajassakin kerrotaan. Kiinan lähihistoriasta kiinnostuneille Kunwun ja Ôtien Minun Kiinani -sarja on melkeinpä must-luettavaa ja -katseltavaa.