1343733241_img-a197a6a6c5635d5f1e447663dMathias Malzieun Sydämen mekaniikkaan (Gummerus 2011; La mécanique du coeur; suomennos Lotta Toivonen) olin ladannut aika paljon odotuksia ennakolta. Tarina, Edinburghissa vuonna 1874 maailman kylmimpänä päivänä syntyneestä Jackistä, jonka jäätynyttä sydäntä tahdistamaan asetetaan heti syntymän jälkeen käkikello ja joka kellon rattaiston haurauden vuoksi saa kehotuksen vältellä voimakkaita tunteita, ennen kaikkea rakkautta ja joka sitten 10-vuotiaana peruuttamattomasti rakastuu huononäköiseen Miss Acasiaan, samanikäiseen ja kuvankauniiseen laulajattareen, tuntui kiehtovalta, ja kirja esineenäkin on aika vaikuttava ja lukemaan houkutteleva.

Sydämen mekaniikka onkin omalla tavallaan kiehtova romaani, erilainen rakkaustarina, jossa unelmat, aistillisuus ja vino todellisuus kietoutuvat yhteen. Silti kirja oli pettymys, isokin juuri ennakko-odotusten vuoksi. Periaatteessa romaanissa on kaikki kohdallaan: omaperäinen tarina, henkilöhahmot, tarinan kuljetuskin. Ymmärrän hyvin, että romaani on kääntymässä animaatioelokuvaksi, sellaisena se varmasti toimiikin hyvin. Mutta se, minkä voi kuvitella luovan mielikuvituksellisen kuvamaailman valkokankaalla, ei toimikaan tekstinä, ei ainakaan minulle.

Minua näet häiritsevät lukemattomat anakronismit, jotka omassa lukukokemuksessani rapistavat teoksen maalailemaa illuusiota maailmasta ja Jackin elämästä. Kirjan ajankohta määritellään teoksen ensimmäisessä virkkeessä ("Edinburghissa sataa lunta tuona 16. päivänä huhtikuuta 1874."). Ollaan siis historiassa ja vaikka kuinka lähdettäsiin fantasian ja sadunomaisuuden suuntaan, pirstoutuvat ainakin minun illuusioni kirjan parissa muutama sivu myöhemmin, kun Jack kuvaa rintaansa, johon käkikello on liitetty: "--- en näytä siltä, että olisin rikki, vaan pikemminkin siltä kuin ihoni olisi vanhentunut ja ryppyinen kuin Charles Bronsonilla." (S. 18.) Myöhemmin Jack kuvaa 1870-80-luvun prostituoitu"tätejään", jotka ovat pukeutuneet ihoanuoleviin leopardikuvioihin ym. ym. Kun kaiken lisäksi vielä heitetään mukaan tarinaan historiallinen henkilö, ranskalainen illusionisti ja elokuvaohjaaja Georges Méliès (1861-1938; kirjassa tosin etunimeltään George) ja viitataan hänen elokuvaansa Matka kuuhun (1902), alkavat anakronismit ärsyttää enemmän. 

Kyllä vain, ehkä Mélièsin mukaan tuominen voisi perustella tarinan kannalta "tulevaisuudesta" tuodut viitteet, mutta kun tässä romaanissa se ei mene niin. Tulevaisuuteen ei juuri viittailla siten, että se perustelisi muovilinnat ja rullalaudat eikä Jack kerro tarinaansa yli satavuotiaana gubbena. Tuntuu että kyse on vain kirjoittajan laiskuudesta - tai elokuvaa varten kirjoitetuista vihjeistä. Minua tällainen ärsyttää Sydämen mekaniikassa ennen kaikkea siksi, että kirjassa on niin paljon hyvää ja omaperäistä. Tarkalla hionnalla teoksesta olisi saanut vielä paremman. Kirjailija olisi voinut luopua joko nykyajasta poimituista kuvailuista tai jättää tarkan ajan määrittelyn ja historialliset henkilöt pois. Olisi rakennettu ihan oikeasti kokonainen ja "tosi" maailma.

Mutta jos tällaisesta ei piittaa, on Sydämen mekaniikka omalaatuisen viehättävä rakkaustarina, surullinen ja kauniskin.