
Kiinanharjakoirat ja Pähkinä ystävystyvät nopeasti, mutta Leon hoitokoira Santtu, kiinanpalatsikoiran ja tiibelinspanielin sekoitus, on arvostaan tietoisesti kuninkaallisen ujo ja lisäksi muita koiria arasteleva. Vähitellen Santtu hyväksyy sekä Leon että uudet koiraystävänsä ja osoittautuu paitsi makkaran ystäväksi myös todelliseksi sankarikoiraksi. Ja sitten alkaakin pyöriä todellinen koirakaruselli, joka huipentuu Tiimalasin joulukulkueessa ja hurjassa luistinratakieputuksessa.
Koirakaruselli sopii koirista pitäville ja joulua odottaville, kirjassa näet pidetään todelliset koirien pikkujoulut, käydään joulumyyjäisissä ja ihaillaan tonttukulkuetta. Tapahtumat pysyvät mukavan arkisina, mutta sopivan vauhdikkaina. Tekstiä kirjassa taitaa olla hieman aiempia sarjan osia enemmän, joten ehkä vasta lukemista tapaileville kirja ei vielä sovi. Kieli on sujuvaa ja helppolukuisuuden sisällä vivahteikasta, mistä lisäkiitos. Leon lemmikkiuutiset -sarjan hyväntuulisuus ja peittelemätön lemmikki-innostus (vastuuta lemmikeistä korostetaan myös) ovat aina miellyttäneet minua ja mukavaa huomata, että sarjan taso on säilynyt. Teresa Baskin hauska kuvitus on oleellinen osa kirjojen viehätystä.
Kommentit