Sammakot eivät pidä lohikäärmeistä (Kustannus Mäkelä 2010;
Frogs Do Not Like Dragons) on mainio koukkaus pienen tytön mielikuvitukseen. Minä kertojan viisivuotias pikkusisko Lotta on lukinnut itsensä kylpyhuoneeseen eikä muka ylety avaimeen, vaikka on samaisella avaimella juuri vääntänyt oven lukkoon, Mutta nyt Lotan seurassa onkin Angiina-noita, joka on napannut avaimen taskuunsa. Ja tästä alkaa tarina kasvaa. Kylpyhuoneeseen ilmaantuvat niin tultasyöksevä lohikäärme Kipinä, sammakkojoukko ja noidan häijy kissa. Kylpyhuoneen ulkopuolella ovea yrittävät avata Lotan perhe, isoäiti, palokunta, poliisi ja lopulta putkimies. Patricia Forden hauska teksti ja Joêlle Dreidemyn ilmeikäs kuvitus viihdyttävät ja helppolukuisesta romaanista kasvaa pienimuotoinen fabuloinnin ylistys – ja pala taikaakin tarinaan jää.

Lohikäärmeistä voikin sulavasti siirtyä dinosauruksiin. Jan Fearnleyn
Leevi ja dinosauruksen kynsi (Kustannus Mäkelä 2002;
Colin and the Curly Claw) nauratti minua kovasti. Llevi pääsee äitinsä kanssa museon sinosaurusnäyttelyyn. Näyttelyssä Leevi ei voi vastustaa kiusasta ja silittää sinosauruksen isoa kynttä, joka saman iten irtoaa. Leevi työntää kynnen hädissään taskuunsa ja yrittää unohtaa koko jutun. Mutta dinopa ei unohda, vaan alkaa vaania Leeviä ja vaatia kynttään takaisin. Kun Leevi antaa kynnen äidilleen, joka tietenkään ei usko koko juttua, alkaa dinosaurus vaatia kynttä äidiltä. Lopputulos kiukuttaa museonjohtajaa ja Leevin äitiä, miellyttää dinoa ja naurattaa lukiaa.

Dinosauruksista kertoo myös Tony Bradmanin kirjoittama ja Susan Hellardin kuvittama
Henri ja isän syntymäpäivä (Kustannus Mäkelä 2012;
Dilly and the Birthday Treat). Henri on villi ja äänekäs dinosauruksen poikanen, jonka ympärillä sattuu ja tapahtuu. Isän syntymäpäivä on ovella ja Henriltä isä toivoo lahjaksi yhtä päivää, jolloin Henry käyttäytyisi hyvin. Henna-sisko ei usko henrin kykenvän moiseen, mutta ehkäpä vilkas pikkudino osaakin yllättää siskon sabotointiyrityksistä huolimatta… Kirja tarttuu mukavasti monen pikkulapsen vanhemman salaiseen huokaukseen. Henrin taistelu kilttinä ja hyvinkäyttäytyvänä pysymiseksi on kuvattu hauskasti - ja onneksi mitään ihmemuutoksia Henriin ei ole liitetty. Onhan isällä syntymäpäivä taas seuraavanakin vuonna.
Kaikki kolme kirjaa kuuluvat Kustannus Mäkelän
Sininen banaani –sarjaan, joka on tarkoitettu juuri lukemaan oppineille, ja ne on suomentanut Terhi Leskinen.
Kommentit