Kati Närhen Agnes-sarjakuva Saniaislehdon salaisuudet (WSOY 2010) innosti ahmimaan tarinan kertaistumalta. Samoin kävi Agneksen kakkososan Mustasuon mysteeri (Wsoy 2012) kanssa. Närhen pääasiallisesti mustaa, vaaleaa liilaa ja siniharmaata yhdistelevä värimaailma, tiukkailmeinen ja mustilla silmänalusilla varustettu teräväpäinen ja utelias Agnes sekä lukuisa määrä rosoisia ja apeannäköisiä sivuhenkilöitä yhdistettynä kiinnostavasti kerrottuihin, vinolla ja yllättävällä huumorilla maustettuihin tarinoihin tekevät Mustasuon mysteeristä vähintäänkin yhtä huiman lukukokemuksen kuin Saniaislehdon salaisuuksistakin.

Närhellä on silmää pienille outouksille nuorten tyttöjen elämässä, kun hän heittää Agneksen Mustasuon sisäoppilaitokseen, jossa kaikki oppilaat ja henkilökumman jäsenet ovat naisia. Agnes tarkkailee opettajia ja saa selville heidän salaisuuksiaan. Hän myös jakaa koulun tytöt "tavanomaisiin tyttölajeihin": hikipingot, kovanaamat, hiljaiset tytöt sekä hullut eri alalajeineen (poika-, urheilu-, poni- ja popparihullut). Yksinäiseen oloonsa turhautunut Agnes alkaa selvittää koulusta aikojen kuluessa kadonneiden surullisten ja apeiden tyttöjen kohtaloita. osa viitteistä osoittaa läheiseen Unholan poikakouluun, mutta olisko Agneksen syytä etsiä ratkaisua lähempää? Se selviää, kun surullisuus valtaa Agneksen hänen saatuaan tiedon isoäitinsä Alzheimerin taudista.

Närhen pikkusievyyttä karttava ja rosoinen tyyli sekä hänen monitasoinen, tummasävyinen terävä huumorinsa sekä tyttöjen elämän ymmärtäminen tekevät Agnes-sarjakuvista omalaatuisen hauskoja ja ehdottoman ahmaistavia lukupaketteja. Lisää näitä, kiitos!