Valikoin kirjaston hyllystä kassillisen lastenrunokokoelmia jonkinlaista omintakeista, tosin työkeikan määrittelemää, punaistaa lankaa seuraten. Ajatukset puksuttaen olen ahminut kokoelmia ilahtuen, tuskastuen ja kuvista riemastuen. Aloitetaan vaikkapa haamuista ja kummituksista.

1354312372_img-b9ef8f633f2429c06dcd1096cTammenterho-sarjaan kuuluva Tuula Korolaisen toimittama kokoelma Haamuhetki kullan kallis (Tammi 2010) sisältää 17 kotimaisen tekijän kokoelmista poimittuja kummitusaiheisia runoja. Mukana on muun muassa Kirsi Kunnasta, Kaarina Helakisaa, Tittamari Marttista, Jukka Itkosta, Laura Ruohosta ja Tuula Korolaista. Runot eivät lastenrunotyyliin ole ollenkaan hirmuisen jänniä, mutta pientä väpätystä varpaissa ja niskahiusten ritinää ne voivat aiheuttaa. Enemmän kuitenkin lukijalle suodaan kurkistuksia aaveiden arkielämän nurinkurisiinkin sattumuksiin - kukapa aave haluaisi joutua epähuomiossa lakanapyykin mukana pesukoneeseen (Tuula Korolaisen 'Arttu, pikku kummitus') tai flirttailla likinäköisenä lakanoille ja nenäliinoille vastakaikua saamatta (Heikki Niskan 'Likinäköinen aave').

Omat suosikkini olivat Kirsi Kunnaksen 'Yöllä kello kolmetoista' sekä Tuula Korolaisen 'Kaupungin viimeinen haamu', joka on kokoelman surullisin runo, vaikkakin surumielisen koomisin vivahtein: kaupungin viimeinen haamu haluaisi kummitella vielä kerran kunnolla, sen jälkeen se "joutaisi eläkkeelle, / vaikka loimeksi hevosen selkään, / tai lakanaksi lastensairaalaan / tai liinaksi kouluruokalaan". Mutta ei sen haavetta kukaan kuule ja niin taas kertosäkeessä "Marraskuun viima sisään tuulee / ja lonksuvat ikkunaluukut."
Erityiskiitos kuvittaja Anne Vaskolle (ent. Peltola), joka tavoittaa omituisten ja mukapelottavien otusten ja haamujen perin inhimilliset piirteet pienten ilmeiden ja komiikan kautta. Kuvitus on tässä kokoelmassa iso ilo!

 

 

 

                    



Kummittelu ei kuulu Eppu Nuotion Hyttysenkesyttäjän ja muiden haaveammattien (Tammi 2006) joukkoon, vaan perinteisten kampaajien, arkkitehtien, astronauttien ja uutistenlukijoiden lisäksi runojen toiveammatteina ovat muun muassa taivaanrannanmaalari, parkkimittarintyhjentäjä, hyttysenkesyttäjä, lautatarhuri ja koiranulkoiluttaja - ja jopa kirjavinkkari! Kaikkiin ammatteihin Nuotio luo yllättävän ja hauskan näkökulman. Niinpä maalivahti ei työskentelekään jäähallissa vaan vahtii maalien purkittamista ja tutkijankin työsarka on kovin laaja: "Tahdon tutkia ojien pohjia ja salaisia laatikoita / ja koettaa selvittää miksi luudalla lentää noita. - - -  Tutkin napaa saunan lauteilla lauantaisin. / Mummon tekohampaitakin tutkisin jos saisin." Runojen parissa voikin miettiä työntekemisen tarkoitusta ja mielikuvituksen innovatiivista voimaa. Tässäkin kokoelmassa kuvitus on erinomainen. Mervi Lindmanin pastellisävyiset kuvat tavoittavat hauskasti runojen tunnelmia ja välillä koko aukeaman peittävät kuvat ovat kuin lastenhuoneen tauluja.

Jukka Itkosen Krokotiili hikoaa ja muita eläinrunoja (Kirjapaja 2010) sisältää lyhyitä runoja, joissa erilaisten eläinten piirteitä kiteytetään helposti luettavaan muotoon ("Vyötiäinen suippopäinen, / vanha taikka nuori; / suomuinen sen vyötiäisen / vankka ulkokuori."). Riimitellyissä runoissa on mukavan puheleva rytmi, kaikki - sanotaan vaikka ylilyövä runollisuus - on niistä karsittu pois ja tilalla on jutteleva tyyli ("Aasi pitkillä korvillaan / varman hyvin kuulee. // Moni meistä aasia / typeräksi luulee. // Mutta mistäpä sen tietää."). On hauska huomata, että kuvitukseen todella lastenrunokokoelmissa panostetaan. Itkosen kokoelman on kuvittanut Matti Pikkujämsä ja hänen kulmikkaan hassuissa ja rososisissa eläimissään on luonnetta ja huumoria.