Satu päivässä olisi aikuisellekin oikein hyvä juttu, satu toisi kummasti iloa arkisen touhun keskelle. Satu voisi joskus olla kunnon seikkailusatu tai klassinen Olipa kerran - ja välillä sitten aivan tavallinen arkisatu. Vaikkapa sellainen, joita Sari Peltoniemi on kirjoittanut kokoelmaansa Gattonautti ja muita arkisatuja (Tammi 2012). Paitsi etteivät Gattonautin arkisadut ole yhtään arkisia. Peltoniemellä näet on kyky ujuttaa arjen keskelle jokin pieni maaginen vääntö tai pelkästään uudenlainen näkökulma arkiseen asiaan. Arjen keskellä on satua - jos sen vain suostuu huomaamaan.

Kymmenen satua sisältävä Gattonautti ja muita arkisatuja on ohut opus, vain 67-sivuinen. Juuri sopivankokoinen aikuisen bussimatkalukemistoksi tai satu kerrallaan nautittuna kahvin kera, kirjavinkatun koululaisen reppuun, iltasaduiksi kaikenikäisille. Mietittävää ja keskusteltavaa saduista löytyy yllin kyllin. Liisa Kallion kuvitus on samaan aikaan hauska ja herkkä, kuvat tavoittavat mainiosti satujen henkeä.

Pidin erityisesti siitä, miten saduissa suuret muutokset kehiytyvät auki pienistä oivalluksista, siitä miten karvamadon voi rinnastaa tähdenlentoon ja mitä siitä seuraa, miten gattonautiksi aikovan Ranta-Tellen yksi piirustus voi saada Jaakko-pojan iloiseksi tai miten luokan kolmen Johannan identiteettikriisit ratkeavat.

Eniten pidin saduista 'Jäljet pöydällä', 'Isosisko melkein muuttui peikoksi', 'Haudan hoitaja' ja 'Viktoria voitokas'. Niistä ensimmäisessä Jomppa selvittää keittiön pöydälle ilmestyneiden salaperäisten kengänjälkien arvoitusta. Sadussa arvoitus, taika ja kaipuu sekoittuvat hienosti. Ala-asteen jälkeen melkein peikoksi muuttuvaa isosiskoaan miettivän Lotan mietteet puolestaan tuovat kaikessa yleispätevyydessään ja arkisuudessaan murrosiän kuohut ja muutoksen näkyviin koskettavalla tavalla. Minuun vetosi sadussa ennen kaikkea se, miten pienin keinoin Peltoniemi tuo Lotan mietteet lukijan lähelle ja miten lohdutuksen ajatus on tuotu satuun mukaan. Tämän sadun rinnalla kannattaa lukea Peltoniemen runo 'Eläintarha nimeltä Äiti' kokoelmasta Runo vieköön (Tammi 2009).

Haudan hoitaja puolestaan on nuori Vilja, joka löytää hautausmaalta unohtuneen ja ruohottuneen haudan. Tummuneessa ristissä lukee Anna Erikintytär, ja koska hauta on pieni, päättelee Vilja Annan olleen lapsi. Vilja alkaa hoitaa hautaa, leikkaa ruohoa ja istuttaa kukkia. Hän alkaa myös kirjoittaa vihkoon Annan tarinaa, miettiä millaista Annan elämä kauan sitten on mahtanut olla. Sadusta avautuu mahdollisuus kurkistaa historiaan ja ennen eläneiden lasten elämään, mutta ei niin, että satu tarjoaisi vastauksia, eihän Viljakaan niitä tiedä, vaan herätellen varovasti kiinnostusta historiaa kohtaan.

'Viktoria voitokas' heittää siistin ja osaavan Viktorian eskarikaveriksi Tuuvan, joka tekee kaiken hieman sinne päin, mutta yrittäen ja suurella sydämellä, positiivisuuttaan ja kannustavaa asennettaan hetkeksikään menettämättä. Vaikka sadusta voikin tunnistaa Viktorian ärsyyntymisen, tekee Tuuvaan tutustuminen hyvää niin hänelle kuin muillekin. Tuuva opettaa elämäniloa ja elämisen taitoa meille kaikille arkisille ruttunaamoille!