"Historia on voittajien valheita", vastasin hiukan liian vikkelästi.
"Jaha, uumoilinkin että sanoisit niin. Kunhan muistat, että se on myös voitettujen itsepetosta." (S. 23.)

Yllä oleva lainaus kiteyttää jotain olennaista ja tärkeää Julian Barnesin vuonna 2011 Man Bookerilla palkitusta romaanista  Kuin jokin päättyisi (WSOY 2012; The Sense of an Ending 2011; suomennos Kersti Juva). Vuoropuhelu käydään koulupoika Tony Websterin jä hän historianopettajansa välillä. Vuosikymmeniä myöhemmin Tony joutuu tarkastelemaan omaa elämämäänsä ja menneisyyttään uusista ja kipeistä näkökulmista, näkökulmista jotka hän on sivuuttanut ja armeliaasti unohtanut vuosien myötä, ja silloin etenkin voitettujen itsepetos nousee tarkastelun kohteeksi.

1354098767_img-76f244006c862932fa90e9ee6Romaanissa kouluvuosien muistot ovat tarinan yksi kehä, yksi kehän piste, johon kaikki palautuu ja jota kaikki hipaisee. Teoksen alussa Tony kertoo keskeisimpiä koulumuistojaan tarinan ja tapahtumien pohjaksi. Ne ovat vaikuttaneet merkityksettömiltä, traagisetkin tapaukset vain käsittämättömiltä ja oudoilta.  Mutta niiden pohjalta Tony joutuu myöhemmin pohtimaan oman elämänsä käänteitä ja ennen kaikkea ystävänsä Adrianin arvoitusta. Adrianin, joka oli älykkö ja hieman salaperäinen, ehdoton ja omaa tietään kulkeva, Adrianin joka sanoo. "Historia on varmuus, joka syntyy siinä missä muistin puutteet kohtaavat dokumentaation vaillinaisuuden."

Ja juuri tuohon muistin puutteiden ja vaillinaisen dokumentaation risteämään Tony joutuu saadessaan yllätävältä taholta perinnön. Mutta syntyykö arvoituksen ratkeamisesta varmuus? Mitä lopultakaan voi toisten ihmisten elämästä tietää?

Barnesin romaani on yksi tämän vuoden kirjahuippujani. Kuulaankaunis, koskettava, terävä ja pohdiskeleva romaani, jonka keskiössä ovat yksilön oma historia, muistot ja elämä, niiden ristiriitaisuus, menneen hyväksyntä ja ehkä lopulta jonkin olennaisen ymmärtäminen. Barnes saa ladattua alle 160 sivuun paljon asiaa, paljon pohdittavaa ja samalla hänen ilmaisunsa on ilmavaa ja hengittävää, kahlitsematonta. Kersti Juvan käännös on niin hieno ja pakoton, että hetkeksikään ei tule mieleen lukevansa käännöstä.