Tiainen-normal.jpg

 

Thaimaan Khao Lakissa vuonna 2004 perheensä ja isovanhempiensa kanssa lomaileva kuusivuotias Emma tuntee tapaninpäivän aamuna olevansa jo täysin toipunut vatsataudistaan. Viidakkoretki elefanttiratsastuksineen on peruuntunut, mutta Emman perhe odottaa leppoisaa ja ihanaa päivää meren rannalla. Tsunami muuttaa kaiken, rannalta selviää hengissä ainoastaan Emma. Äiti, isä, nelivuotias pikkuveli Kasper, ukki ja mummi menehtyvät. Yhdeksän vuotta myöhemmin Emma matkustaa jälleen Thaimaahan isoäitinsä Ullan, tätinsä Millan ja tämän poikaystävän Jussin kanssa. Samassa koneessa matkustaa myös Rissasten suku, joille tsunami on vain traaginen tapahtuma menneisyydestä. Matka ei ole Emmalle pelkkää lomaa. Hän haluaa löytää miehen, joka pelasti hänen henkensä. Emma haluaa myös päästää irti surustaan, ja siksi hänen on palattava sinne, missä hän menetti kaiken.

Marja-Leena Tiainen tarttuu vaikeaan ja koskettavaan aiheeseen nuortenromaanissaan Khao Lakin sydämet (Tammi 2013). Miten pieni lapsi voi selviytyä käsittämättömästä luonnonkatastrofista ja perheensä kuolemasta, millainen nuori hänestä kasvaa? Tiainen kuvaa takaumissa Emman tsunamikokemusta selkein lausein ja paisuttelematta. Ja juuri tuo toteavuus tuo kauhun näkyviin, paljastaa osan suunnattoman tuhon tapahtumista ja seurauksista - ja sellaisenaan teksti nostattaa kyyneleet lukijan silmiin. Muutenkin Tiainen kirjoittaa erittäin hyvin, sujuvaa lausetta on miellyttävä lukea. Paikoin romaani livahtaa liki matkakertomuksen puolelle loma-arjen kuvauksessaan, mutta se ei haittaa, turistielämän paikallisväri sopii teokseen kyllä.

Teoksen ongelma on muualla. Emman tarinan rinnalla kulkee Emman ikätoverin, Rissasen perheen Venlan, lomamatkan kuvaus. Venla viettää tavallista lomaa, ihastuu ja pettyy vähän, kinastelee vanhempiensa kanssa ja nauttii uimisesta ja auringonotosta. Onko kirjailija Venlan kautta halunnut näyttää millaisia Emman lomat ilman tsunamia ja perheen kuolemaa voisivat olla? Ehkä, mutta Venlan loman kuvaus on romaanissa kuitenkin melkoisen turha juonne, koska Khao Lakin sydänten kiinnostavin hahmo on Emma. Häneen olisi voinut keskittyä vielä enemmän, koska Emman ajatusten ja tunteiden kuvauksissa Tiainen on herkimmillään ja parhaimmillaan. Lisäksi Venlan kuvaus hajottaa kerrontaa eikä sen vuoksi toisen tsunamista selvinneen lapsen, ruotsalaisen Lukaksen, tarina saa teoksessa tarpeeksi tilaa. Emman ja Lukaksen erilaisten kokemusten laajempi rinnastaminen tai käsittely olisi ollut mielenkiintoista ja se olisi pitänyt romaanin tiukemmin kiinni teemassaan. Emman ja Lukaksen ihastuminen tuntuu myös tapahtuvan kirjassa jotenkin suitsait, yhdistävänä tekijänä kun on juuri tsunami. Venlan ja Eetun lomaromanssin Tiainen tavoittaa paremmin. Keskittymällä Emman perheeseen kirjailija olisi voinut tuoda mukaan myös Emman tädin Millan tuntemuksia enemmän. Isoäiti Ullan surukokemus onneksi tulee kirjassa esiin.  

Mutta näinkin Khao Lakin sydämet toimii ja romaani kannattaa ehdottomasti lukea. Sen ansiot ovat tärkeässä aiheessa, hienossa kielessä ja koskettavissa kuvauksissa. Emman traagisista tapahtumista selviytyvä hahmo on niin kiinnostava, että olisin toivonut kirjailijan keskittyneen häneen enemmän ja karsineen sivuhahmoihin liittyviä rönsyjä.