Saarikoski-normal.jpg


Riemastuttava hyvänmielen lastenkirja, sellainen on Saska Saarikosken Meidän isä on hammaspeikko (Otava 2013; kuvitus Erika Kallasmaa). Luin kirjaa hymy kasvoilla ja hykerrellen. Meidän isä on hammaspeikko menee ehdottomasti vinkattavien pinoon ja epäilenpä, että kirja saattaa muuttua vakivinkattavaksi, kunhan oikea luokkataso löytyy. Kirjan minäkertoja Leo ei taida vielä olla ekaluokkalainenkaan, muutama leipähammas toki pojan suusta jo löytyy. Mukavan kokoisen kirjan teksti vain on fontiltaan aika pientä ja kertomus itsessäänkin vaatii lukijalta vähän lukemiskokemusta. Yhteisiin lukuhetkiin kirja sopii oivallisesti, sen kieli svengaa ja tapahtumat vilistävät huimaavalla vauhdilla eteenpäin.

Aikuislukijaa miellyttää teoksen monitasoisuus: monet viitteet ja tapahtumat aukeavat aikuiselle eri tavoin kuin lapsilukijalle tai -kuulijalle. Leon kommentoimina ikäville ja ahdistusta tuottaville asioille (pikkuveljen epäilty sairaus - mahdollisesti refluksitauti, työttömyyden uhka) voi ainakin hetken hymyillä ja tuntea pientä keveyttä. Pullonkeräystä harrastavat ulkomaalaiset, itseään taivaanlinnuiksi kutsuva heimo, kuvataan teoksessa kauniisti ja kunnioittaen. Pikkulapsiperheen elämää Saarikoski kuvaa oivaltaen. Mukana on iso ripaus realismia, joka Leon kommentoimana kääntyy nurinkurin ja saa aikuislukijan hykertelemään hassuksi kääntyvän tuttuuden parissa.

Saarikoski on tavoittanut Leon puheeseen mukavan rullaavan ja helposti luettavan nuotin (tosin pisteetön esim häiritsi minua), jossa tapahtumien kuvailu ja kommentointi lomittuvat sujuvasti. Tarinan rytmitys on kohdillaan ja 79 sivuun on saatu mahtumaan paljon seikkailua  - ja Erika Kallasmaan eläväisiä ja hauskoja mustavalkoisia kuvia. Kuvitukselle annan suuren arvon, Kallasmaa välittää romaanin henkeä oivallisesti. Värikäs kansikuva on yksi parhaista pitkään aikaan!

Mistä Meidän isä on hammaspeikko sitten kertoo? Eräänä erityisen kiireisenä ja epäonnisena aamuna isä unohtaa rappuun salkkunsa, jonka lukituksen Leo ratkaisee vahingossa. Salkun sisältö paljastaa pojalle hurjan salaisuuden: tavallisista tavallisin harmaaseen pukuun (selkäpuolella valkoisia vauvanpukluläiskiä) pukeutuva isä ei olekaan sijoituspankkiiri vaan hammaspeikko! Asia vaatii lisäselvitystä. Niinpä Leo päättää yksisilmäisen Maanantai-nallensa kanssa lähteä selvittämään asiaa, ja sehän sujuu parhaiten viemällä salkku isän työpaikalle, Kauppatorin kulmilla olevaan Midas-pankkiin. Mutta jo ratikkamatkalla Leo saa peräänsä kuljettajan hälyttämät vartijat, torilta hurjistuneena soppakauhaa heiluttavan kokin (ei se oikeasti ollut Leon vika, että rapuallas rikkoutui ja eräs täti sai hiuksiinsa rapukoristeen, pitihän Leon pelastaa karannut Mahti Pontinen keitinliemeltä ja eniten syytä oli tietenkin yhdessä herneenpalossa), raitiovaunusta purkautuvan lapsilauman ja haukkuisen villakoiran. Onneksi kulman takaa löytyy yllättävä pelastaja. Lopulta Leo pääsee isän luo pankkiin, ja isän suuri salaisuus ja hammaspeikkojen tarina paljastuu pojalle. Ja hammaspeikkojuttu, se on silkkaa agenttitarinaa se.

Meidän isä on hammaspeikko on mainioista mainioin lastenromaani, jota luin innoissani (tunnustan hihkuneenikin vähän). Leo on kunnollinen kirjasankari, aivan ihana! Iso toivomus: lisää lastenkirjoja, Saska Saarikoski! Näppis soimaan!