Kolu-normal.jpg

 

"Tämä on kaanon, minä olen vain ensimmäinen laulu."

Ensimmäiseksi lauluksi itsensä määrittelee kuusitoistavuotias Pilvi, PI-ihminen, pihminen, jonka elämän PI-influenssatartunta on keikauttanut täysin toiseksi. PI muuttaa ihmistä: käyristää selän, kasvattaa supervoimia, muuttaa ihmistä eläimen kaltaiseksi, tekee toiseksi. Pihmisten ruumiissa taistelevat ihmis- ja eläinpuoli, mutta yhteiskunnan silmissä heistä näkyy vain pelottava erilaisuus. PI-tartuntojen myötä pelko ja paniikki ovat ottaneet vallan. Tartunnan saaneet eristetään suljettuihin luoliin, pihmisten läheiset joutuvat syrjinnän kohteiksi. Tartunnan saaneilla - eikä pian heidän läheisilläänkään - ole enää ihmisoikeuksia.

Siri Kolun nuorten- ja nuorten aikuisten romaaniksi määritelty PI - pelko ihmisessä (Otava 2013) ei selittele eikä taustoita. Lukija tempaistaan suoraan tarinaan, vasta vähitellen alkaa alkaa selviä mistä oikein on kysymys. Tai mistä saattaa olla kysymys. Alkulukujen aikainen hämmennys muuttuu pian koukuttuneeksi lukemiseksi. Kolu rakentaa romaaniaan taiten. Fragmentaarinen ote ja selittelemättömyys kulkevat koko teoksen läpi, kirjailija selvästi luottaa lukijan kykyyn heittäytyä tarinan varaan ja tehdä tulkintoja lukemastaan. Ja silti kirjailija onnistuu kiskomaan mattoa lukijan alta muutamaankin kertaan.

Romaani kerrotaan kolmesta näkökulmasta. On Pilvi, joka kuvaa elämäänsä Luolassa, Pilvin terveenä pysynyt isoveli Petri, jossa ei ole sankarillisuuden häivääkään mutta joka haluaa pelastaa siskonsa sekä Tuomas, Pilvin entinen poikaystävä, jolla on suunnitelmia Pilvin suhteen. Kolu on onnistunut antamaan etenkin Pilville ja Petrille oman kertojanäänen. Pilvin kerronta on rauhallista ja yleiskielistä, tarkkailevaa mutta myös pidättelevää. Välillä ilmaisu tihenee, vain tärkein ja merkittävin sanotaan, varsinkin jos ajatusten kohteena on salaperäinen Largo, Pilvin tavoin Luolaan suljettu iätön nuorukainen:

"Mutta minä en halua mitään. En halua vapautta.
     Haluan hänet ainoastaan minulle.
     Haluan tietää, että hän on minun.

En halua sanoja. En tunnustuksia. En oikeuksia häneen.
      Kahta ensimmäistä minä en tarvitse.
      Ja se kolmas minulla on jo." (S. 192.)

Petri kertoo tarinaansa notkealla ja elävällä puhekielellä. Petri tarkkailee itseään ja tuntemuksiaan, miettii sisarensa elämää. Hän ei ole mikään sankaritekijä, mutta hän yrittää pelastaa sisarensa ja samalla, ikään kuin salaa toisilta, tekee teräviä huomioita ihmisistä ja muuttuvasta yhteiskunnasta. Petrin havaintojen kautta aukeaakin karmaiseva näkymä yhteiskuntaan, joka kieltää toiseuden ja erilaisuuden. Pihmiset suljetaan yhteiskunnan ulkopuolelle ja heidän terveiden läheistensä elämää rajoitetaan monin tavoin. Pilvi ja Petri kokevat taudin seuraukset eri tavoin: Pilvi katselee asioita sisältä päin, Petri vierestä mutta silti osallisena. Kummankin elämään yhteiskunnan ja muiden ihmisten suhtautuminen vaikuttaa olennaisesti, omien ratkaisujen tekeminen on mahdotonta.

Tuomaksen osuudet koostuvat lähinnä muistioista eivätkä Tuomaksen todelliset tarkoitusperät täysin tule esiin kylmien toimintasuunnitelmaluonnosten takaa. Tuomas onkin teoksen hankalin hahmo, häntä on vaikea saada istumaan kokonaisuuteen nimenomaan tekstin tasolla, vaikka tarinan tapahtumiin hänellä onkin vaikutusta. Hän jää hieman valjuksi hahmoksi Pilvin ja Petrin rinnalla.

Romaanin läpi kulkee musikaali West Side Story. Musikaalin tavoin PI - pelko ihmisessä kertoo rakkaudesta sekä erilaisuuden torjunnasta ja hyväksynnästä, uuteen yhteiskuntaan sopeutumisesta. 

Mutta onko Pilvi kaanonin ensimmäinen laulu? Kirja loppuu niin, että jatko-osa voisi olla mahdollinen. Toisaalta romaanin selittelemättömään luonteeseen osin avoin loppu sopii hyvin.

Kirjaan voi myös tutustua katselemalla Salla Simukan tekemän kirjatrailerin!