"Jäärä letutti ja piuhtoi, Punkeri punki ja punkeroi, Jäärä sikuloi ja läyhti, Punkeri punkeroi ja punki. Ja lopulta Jäärä opetti Punkerille miten simutetaan, metutetaan ja loistitaan.
    Ja niin Hämämäkämäkin iloiset kesäkestit saivat taas hurjan hyviä herkkuja: kihvipannua, takilolettuja, lehmustiuhtia, kirviäismehua, puhnasammalta ja käpyleipiä." (S. 50.)

 

                              Hyt%C3%B6nen-normal.jpg

 

Ville Hytösen Ötökkämaan tarinoissa (Tammi 2014) kieli voimistelee ja leikkii, luo uusia sanoja ja ilmauksia. En tiedä onko Hytönen hakenut kaikkien ötököidensä nimet reaalimaailman ötökkänimien joukosta vai antanut mielikuvituksensa laukata (hyönteiskirjoista en pääse asiaa nyt tarkistamaan), mutta niin tai näin kaikki teoksen äkämäkätkökääriäiset, jauhiaiset, surskiaiset, muistelit, kuuvannuttaset, luiskimadot, huuhmit ja monet muut ovat todellista kieliherkkua. Kielileikittelyä näkyy myös verbeissä, kuten alun tekstilainastakin voi lukea.

Itse tarinoihin juonen ja tapahtumien tasolla iloittelu ei ole siirtynyt. Sadut ovat vähätapahtumaisia eikä niihin ole sisällytetty jännitystä, mutta niissä korostetaan ystävällisyyttä, suvaitsevaisuutta ja rauhallista yhteiseloa. Tarinoiden kokoaja, pikkuruinen ihminen herra Pöntinen, haluaa ötököiden elämän kautta opettaa ihmisille "kaunista ja leppoisaa elämää". Sellaisessa toivoisikin kirjan onnistuvan ja välittävän lempeää sanomaansa lukijoille ja kuulijoille. Satujen sisällöstä onkin helppo keskustella, koska Hytönen ei saarnaa eikä ole hiukkaakaan pateettinen sanomansa kanssa.

Ötökkämaan tarinoiden suurimmat ansiot ovat sen kielessä ja Virpi Pennan mainiossa kuvituksessa. Hauskat ja oivaltavat kuvat tarjoavat paljon tutkittavaa, lisäkehuna kiitän Pennan loistavanhivelevää värimaailmaa.