Pirjo Hassisen uusin romaani Sauna Paradis (Otava 2014) oli lukukokemuksena minulle hämmentävä. Romaanissa on kiinnostava aihe ja Hassisen kieli toimii, mutta lukiessa tuntuu, että teoksessa on jotain liikaa ja toisaalta jotain liian vähän.

Kirjassa on monta tasoa. On nykyhetki, jossa kirjailija Anne Horni kohtaa Lauri Kovasen, miehen jonka muistaa nähneensä vuosikymmeniä sitten pikaisesti isänsä omistamassa yleisessä saunassa, Sauna Paradisissa. Annea pidetään muistamisen mestarina, niin tarkkaan ja lukijoille samastuttavasti hän teoksiinsa ammentaa omista muistoistaan. Lauri muistaa talot ja pihat muttei ihmisiä, Anne puolestaan kantaa sisällään tarkkoja muistikuvia ihmisistä, joita on kohdannut Sauna Paradisissa sekä Annen ja Laurin yhteisellä kotikadulla. Nyt Lauri haluaa, että Anne johdattaisi hänet vuoteen 1968, jolloin Laurin alkoholisoitunut isä katosi. Lauri haluaa tietää mistä kumpuaa hänen syyllisyydentunteensa. Palkkioksi hän lupaa Annelle tiedon tämän omasta elämästä, asian jota Anne ei tiedä. Menneisyyden tasoilla kulkevat Laurin ja Annen lapsuuden kuvaukset sekä kurkistukset Annen ja hänen puolisonsa suhteeseen vaikuttaneihin asioihin. Rinnalla kulkee Annen kirjoittama romaani, joka käsittelee kipeää sisaruussuhdetta, lapsettomuutta ja sen ratkaisua.

Romaanin tasot limittyvät ja lomittuvat useimmiten taiten, joskus jotenkin suoraviivaisen selittämättömästi Laurin tai Annen muistoihin liukuen. Teemat rinnastuvat toisiinsa, valaisevat pimeitä nurkkia eri tasojen kokemuksissa. Teemoista väkevimmin nousee esiin ainakin omassa lukemisessani isyys. Isyys saa sivuvalaistusta Annen ja hänen romaanihenkilönsä Siljan lapsettomuudesta. Isyyteen liittyvät myös romaanissa hieman peitellysti mukana olevat petoksen teemat, joihin liittyy myös Sauna Paradisin keskeisin ydin muistaminen. Menneisyys näyttäytyy eri ihmisille eri tavoin. Annen ärsyttäväksi täydellisyydeksi tulkitsema tyttö on Laurille ensirakkaus, saavuttamaton ja ihana vanhempi tyttö. Mukana on myös ruumiillisuus tai kehollisuus, kumpaa sanaa haluaakin käyttää. Katseen ja pohdinnan kohteeksi joutuvat niin Laurin isä kuin hänen äitinsä, joka tuntuu käyttävän omaa ruumistaan painostuskeinona poikaansa kohtaan, Annen saunassa näkemät elämän arpisiksi muuttamat ihmiset sekä hänen romaaninsa sisarukset, joista toinen on pornotähtenä myynyt ruumistaan (katselu)nautinnon välineeksi ja toinen on lapseton endometrioosin vuoksi. 

Mitä teoksessa on liikaa? Romaani taipuisi helposti kahdeksi erilliseksi romaaniksi, niin kiinnostavia hahmoja Anne ja Lauri omine menneisyyksineen ovat. Sauna Paradisissa he tuntuvat jäävän hieman kalpeiksi hahmoiksi, kumpikaan ei pääse kasvamaan tarpeeksi moniulotteiseksi. Lukuisista kohtaamisistaan huolimatta he eivät tunnu "kohtaavan" teoksen sivuilla. Toisaalta kyse voi olla tietoisesta etäännytyksessä. Etäännytykseen liittyy myös se mitä teoksessa on liian vähän. Tällä kertaa Hassinen ei vie lukijaa henkilöidensä iholle, vaikka ihmiskehoon kohdistettu katse on edelleen piinallisen tarkka. Kirjailija tuntuu pidättelevän ja suitsivan tekstiään. Mutta toisaalta, ehkä Anne ja Lauri ovat traumoineen, muistoineen ja muistikuvien torjuntoineen juuri näin etäisiä ja pidättyväisiä ihmisiä? Jos Laurin tarina olisi kirjoitettu ilman Annea, olisi myös hänen chileläisvaimonsa menneisyyden kertominen perustellumpaa. Nyt vaimon kokemukset ovat tekstissä ylimääräistä ainesta ja liian osoittelevia, niiden tarjoama rinnastusmahdollisuus ei istu teoksen kokonaisuuteen.

Liian vähän romaanissa on myös Sauna Paradisia. Sauna Paradisiin liittyy iholle tulemisen vähäisyys selvimmin. Hassinen kuvaa erittäin hienosti yleisen saunan ihmisiä, heidän arpiaan ja käytöstään sekä isäänsä kaiken keskellä, kaiken näkevänä (mikä teoksessa alleviivaamatta myös kiistetään) ja kaikkeen puuttuvana hahmona. Kuinka paljon enemmän kaikesta tästä olisi voinut saada irti, jos olisi jättänyt Laurin tarinan pois ja keskittynyt Anneen! Hassisen kielen vahva aistillisuus on nyt peitellympää eivätkä yleisen saunan maailma ja sen ihmiset muodosta sellaista kerronnan tasoa kuin teoksen otsikon perusteella olisin odottanut. Nimestään huolimatta Sauna Paradis ei ole romaani yleisestä saunasta vaan muistamisesta.

Sauna on tietenkin paikka joka paljastaa ja tuo esille arvet ja salaisuudet, paikka jossa kaikki ovat samanarvoisia omine kokemuksineen. Yleinen sauna on lähtökohta Laurin ja Annen myöhemmälle kohtaamiselle. Yksityiset perhesaunat, joissa paljastuvat arvet eivät ulkopuolisille näy, ei mahdollistaisi Laurin Annelle osoittamaa muistamisen vaatimusta. Yleisen ja yksityisen saunan ero kertoo jotain myös yhteiskunnallisesta muutoksesta, elämien eriytymisestä, yhteisöllisyyden murtumisesta ja yksityistymisestä / yksinäistymisestä. Omilla tavoillaan niin Lauri kuin Annekin ovat luisuneet yksinäisyyden kuplaan, Lauri vaimon sisustamaan naiselliseen kerrostaloasuntoon ja Anne ison tontin keskellä olevaan omakotitaloon, jossa hänen aviomiehensä eristäytyy korvakuulokkeidensa musiikkiin.

Se mikä kirjassa on erinomaista on jälleen Hassisen kyky kuvata tarkasti ihmistä ja hänen toimiaan. Kirjailijan kieli taipuu pienin keinoin kuvaamaan monisyisiä ihmissuhteita ja etenkin lapsen kokemusmaailmaa, sitä kaikkea uutta ja myöhemmin samaan aikaan tutuksi ja oudoksi muuttuvaa maailmaa, jonka keskellä ikään kuin välitilassa lapsi kulkee kokonaisena itsenään. Lapsi ymmärtää ja tietää vaikkei tiedä ja ymmärrä. Hassinen kuvaa moniaistisesti Laurin kokemuksen alkoholisoituneen isän kaiken peittävästä olemuksesta kokoineen, hajuineen ja äänineen. Niissä kuvissa teksti tulee iholle ja ihon allekin.

Kaikesta yllä olevasta pohdinnasta huolimatta totean: Sauna Paradis on kiinnostava romaani, sitä ei halunnut jättää kesken. Hassinen kun on sellainen kirjailija, vetävä tekstiään hiljentäessäänkin.