Katri Tapolan Väinämö on tuttu veikko jo vuonna 2009 ilmestyneestä Kirjava Kukko -sarjan helppolukuisesta romaanista Väinämö. Vain ulkokäyttöön (Tammi). Nyt Väinämö Kontiaisen elämää seurataan kahdessa uudessa teoksessa Väinämö ja näkymätön naapuri (2011) ja Väinämö sisäkentillä (2012). Kaikissa kolmessa on Marika Maijalan kuvitus.
Väinämö asuu perinteitä vaalivassa perheessä. Isä matkustaa usein pitkiksi ajoiksi töihin Huippuvuorille, mutta Väinämö ei aina oikein osaa ikävöidä, tuleehan karhumainen isä taas takaisin. Äiti häärää ja harrastaa sekä järjestää usein Tilanteita isolla T:llä eikä Väinämö aina silloin viitsisi tuntea äitiä. Väinämön parhaat ystävät ovat samassa talossa asuvat Onni ja Tarmo. Näkymättömässä naapurissa Onni tosin muuttaa äitinsä kanssa äidin poikaystävän Jaskan luo maalle. Tarmo ja Väinämö selvittelevät kellarikomeron murtoa, salaperäisen naapurin ja Väinämön isän välisiä näkymättömyysviittakeskusteluja ja tutustuvat Onnin serkkuihin, sähköpoliiseina toimiviin Mantaan ja Tainaan. Sisäkentillä puolestaan vie Väinämön ulkokäytöstä sisäkäyttöön, koska äidin mielestä pojan pitää hankkia harrastus pelkän lumessa temmeltämisen rinnalle. Väinämö innostuu koripallosta, ja niin MiniKanit saa kolme uutta innokasta jäsentä. Väinämön ja Tarmon lisäksi joukkueeseen liittyy Onni, joka on palannut takaisin kotitaloon. Onnin äiti näet haluaa odottaa uutta vauvaa tutussa kaupunkiympäristössä. Uuden harrastuksen parissa pojat oppivat joukkuepelisääntöjä ja pääsevät otteluihin ja jopa pääsiäisturnaukseen toiselle paikkakunnalle sekä vierailulle Jaskan maatilalle.
Romaanien tarinat rakentuvat melko fragmentaarisesti, mukaan mahtuu monenlaisia arjen tapahtumia. Mikään yksittäinen juonikuvio ei kirjoja hallitse, vaan erilaisista tapahtumista kasvaa Väinämön arkielämän kuvaus. Tapola leikkii kielellä, mukana on Väinämön ja hänen äitinsä laatimia runoja ja laulutekstejä, leivontaohjeitakin mukaan mahtuu. Perinneperheessä arvostetaan vanhoja tapoja ja perinteitä, ja se näkyy myös tekstissä, kirjoihin on ujutettu mukaan sopivasti kansanperinnetietoakin. Vaikka teokset ovatkin arkirealistisia, on Tapolan kielessä pieni, hieman absurdille maistuva sävy, joka saa tekstin eläväksi ja persoonalliseksi. En tiedä onko aloittelevan lukijan sen vuoksi aina helppoa seurata tarinan kulkua. En usko sen kyllä olevan suurikaan este.
Väinämöissä pidän eniten Väinämön perhesuhteiden kuvauksesta. Siinä on rutkasti lämpöä ja rakkautta eikä yhtään imelyyttä. Etenkin isän ja pojan suhteen kuvauksessa on herkkyyttä. On mukavaa lukea pojille suunnattua kirjaa, jossa isän ja pojan suhteesta nostetaan esille lämpö ja läheisyys, yleensähän sylissä oleminen liitetään lastenkirjoissa äitiin. Äiti ei suinkaan Väinämöissä ole sivuroolissa, mutta äidin ja pojan suhteesta korostetaan muita asioita, kuten jokapäiväisiä askareita, ruokailua ym. Väinämön mielestä isän halauksessa on hyvä olla, koska isä on niin turvallinen ja lämmin:
Kommentit