Tämäpä on hauska idea - voisinkin tosiaan haastaa itseni kirjabingoon. Kaikki bingonruudut eivät vaikuta niin houkuttelevilta, mutta mitäpä tuosta, voisin ottaa tämän pikemminkin haasteena yrittää taas kirjoittaa pitkästä aikaa hieman säännöllisemmin. Ensimmäisen valintani voisin ruksata esimerkiksi Alle 200 sivuun tai Palkittuun kirjaan. Päädyn jälkimmäiseen.

Kirjabingo-normal.jpg
Kuva Le Masque Rouge -kirjablogista.

Luin jokin aika sitten islantilaisen Sjónin viimeisimmän suomennoksen Poika nimeltä Kuukivi (Like 2014), joka oli hämmentävä ja koskettava teos. Se sai myös kiinnostumaan Sjónin muusta tuotannosta. Nyt tartuin Skugga-Balduriin (Like 2005; Skugga-Baldur, 2003; suomennos Tuomas Kauko). Bingon Palkittujen osastoon kirja siirtyy sille vuonna 2005 myönnetyn Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon ansiosta.

Skugga-Baldur on ajatuksia herättävä teos. Sen yksinkertainen kerronta on petollista, Sjón ei päästä lukijaansa helpolla. Tarinan ytimessä ovat aavelaivalta löytynyt tyttö, jolla on Downin syndrooma, kasvitieteilijä Friðrik, pikkukylän pappi Baldur Skuggason sekä Baldurin metsästämä punakettu. Näistä aineksista syntyy sadunomaisen runollinen teos, jossa elämän rujous, ihmisten kovat asenteet ja niiden vastapainona humaani ystävällisyys kohtaavat kohtalon, jota punaketuksikin voisi nimittää. Romaanin tapahtumat sijoittuvat pääasiassa muutamiin tammikuun päiviin vuonna 1883, mutta takaumat tuovat mukaan tarinan eräitä alkupisteitä 1860-luvulta asti. Sjón ei saarnaa eikä meuhkaa, mutta silti - tai ehkä juuri siksi - romaanin sivuilta aukeaa näkyviin Down-lasten karmea kohtelu 1800-luvun Islannissa.


                                           Skugga-Baldur-normal.jpg