Tartuin Tommi Melenderin Lohtuun (WSOY 2011) pieni varaus mielessäni. Olen pitänyt Melenderin runoista, mutta hänen aiempi romaaninsa Ranskalainen ystävä (WSOY 2009) oli sellainen, josta minun oli vaikea "pitää". Tosin olen sitä mieltä, ettei teoksesta tarvitse "pitää" myöntääkseen sen kirjalliset ansiot. Ranskalainen ystävä on hyvin kirjoitettu, rakenteltaan ja tarinaltaan kiinnostava, mutta jokin siinä herätti vastustusta. Ehkä määrätyntyyppinen rankkuus ja tinkimättömyys, jokin mahdollisesti kylmä sävy tai sitten lukemisajankohta ei ollut otollinen. Vaan miten kävi Lohdun kanssa? Aivan toisin, se vakuutti ja vaikutti, houkutteli jatkamaan lukemista, sitä ei olisi malttanut laskea käsistään.

Lohtu on myös hyvin tinkimätön romaani, mutta sitä sävyttää rivien välissä myötätunto, ehkä häivähdyksinä, mutta kuitenkin olemassa olevana. Romaanissa on kaksi keskeishenkilöä, tiukasti ja kompromisseitta omaa taiteellista näkemystään seuraava, Kultaisella Palmulla palkittu elokuvaohjaaja Johan Rautio, jonka menehtymisestä kirjan ensimmäinen virke kertoo, sekä teoksen varsinainen päähenkilö Elis Mäki, Johanin vanha ystävä. Markkinointisemiootikko Elis on antanut itselleen vuoden aikaa miettiä miksi hänen kannattaisi jatkaa elämäänsä. Elis ei ole masententunut, mutta hänen olonsa "vain tuntui tarkoituksettomalta ja ympäröivä todellisuus vuoroin oudolta, vuoroin vieraalta." (S. 23.) Romaani seuraa Eliksen elämää ratkaisuvuoden aikana. Elis muuttaa Töölöstä Pietarinlaakson lähiöön, erakoituu, seuraa 1800-luvun ranskalaisia romaaneja lukevaa nuorta naista nettikameran kautta, pohtii menneisyyttään ja Johania, tarkastelee uuden kotipaikkansa ostoskeskuksen ympärille kiteytyvää lähiöelämää ja yrittää kirjoittaa Johanille jo kauan työn alla ollutta Guy de Maupassantin Bel Amiin pohjautuvaa elokuvakäsikirjoitusta. 

Romaani rakentuu monista eri tekstityypeistä: lehtiartikkeleista ja -haastatteluista, haastattelutranskriptioista, elokuvamuistiinpanoista, perinteisestä romaanikerronnasta sekä Johanin Elikselle lähettämistä vuolaista ja tunnustuksellisista sähköposteista, joita Elis lukee ystävänsä kuoleman jälkeen. Erilaisten tekstityyppien kokonaisuudesta kasvaa ehyt kokonaisuus, jossa monet vaihtoehtoiset näkökulmat vuorottelevat. Lohtu on todellinen teemojen ja ideoiden runsaudensarvi. Teemoja ovat esimerkiksi elokuvataide, kirjallisuus, nyky-yhteiskunnan muutokset, markkinointi, äärikoikeiston nousu, maskuliinisuus, ihmisten yksinäisyys ja toisten ihmisten kohtaamisen vaikeus, perisynti, ystävyys ja ihan vähän rakkauskin. Teemat keskustelevat keskenään yllättävillä tavoilla ja rinnastuksilla. Monet tapahtumat ja henkilöt, jopa paikat, muodostavat rinnakkais- tai vastapareja, joiden välille jännittyvät erilaisten teemojen variaatiot. Teemojen käsittelystä kasvaa teoksen sisälle kuin pieniä esseitä, mutta kirjailija osaa sulattaa ne oleellisiksi osiksi romaania. Melender käyttää myös runsaasti kirjallisuus- ja elokuvaviitteitä, jotka laventavat ja syventävät teoksen tulkintaa. En edes tiedä mitä kaikkia viitteitä teos sisältää, en taatusti tunnistanut kaikkia.

Kaikessa tinkimättömyydessään ja aihevalinnoistaan huolimatta Lohtu on myös yllättävän hauska kirja. Huumori rakentuu kirpeän satiirisista ja ironisista huomioista ja kuvailuista, jotka eivät ehkä luo niinkään vapauttavaa kuin oivaltavaa naurua, tai hymyilyä nyt ainakin. Sana lohtu muuten mainitaan romaanissa vain yhden ainoan kerran. Romaanin luettuani olen sitä mieltä, että sanan sisältämää virkettä voi käyttää laajasti teoksen tulkintaan:

"Toisin sanoen Bel-Ami oli Johanille pelkkä idea, ja ideoista voi nyhtää lohtua niin kauan kuin ne eivät aineellistu, eivät joudu tekemisiin todellisuuden kanssa." (S. 40.)