1345829882_img-7e5bd00a6950e6f3a7038310aJo Syyspurjehduksen (Tammi 2012; Seglats i september 2011; suom. Marja Kyrö) alkusivuilla muistan miksi olen pitänyt Johan Bargumin teoksista. Kieli on suomennettunakin kuulasta ja kerronta vähäeleisyydessään vangitsevaa. Syyspurjehduksen pelkistetystä kolmiodraamasta kasvaa paljon osiensa summaa suurempi, se jättää tilaa lukijan pohdinnoille eikä romaanin tiukin ydin ehkä näyttäydy kaikille samanlaisena. Jopa se todellinen ongelma ja sen ratkaisu tai syy onkin jotain aivan muuta kuin mihin kirjan alku viittaa. Tämä kaksinaisuus on kirjan salaisuus tai pelkästään seurausta kahdesta kertojasta, kahdesta eri näkökulmasta.

Romaanin teemat ovat suuria: kuolema, rakkaus, usko ja kaikki se mitä niiden puolesta ihmiset ovat valmiita tekemään.

Eläkkeellä oleva Olof ja syöpäsairas Harald ovat lähteneet viimeiselle syyspurjehdukselle yhdessä, vaikka eivät ole puhuneet keskenään liki kahteenkymmeneen vuoteen. Miehet eivät ole yksimielisiä edes siitä, kumpi on purjehdusretkeä ehdottanut. Heitä yhdistää nainen, Elin, joka on ollut molempien kanssa naimisissa. Elin on menehtynyt puolitoista vuotta aiemmin auto-onnettomuudessa eikä Olof tunnu pääsevän surustaan yli, rakkaus Eliniin on ollut ainoa hallitsematon ja yllättävä asia hänen elämässään. Harald on ollut enemmän naimisissa firmansa kuin Elinin kanssa ja hän onkin aikoinaan tuntunut päästäneen vaimostaan irti helposti. 

Romaani alkaa poliisien kuulustellessa Olofia syyspurjehduksen tapahtumista. Vähitellen miehen tarinasta kasvaa kuvaus suuresta rakkaudesta ja purjehtimisesta sekä ristiriitaisista tunteista vaimon ex-miestä kohtaan. Haraldin tarina ja näkökulma on erilainen. Jos Olofin ja Elinin yhteisesti jaettu intohimo ja kokemus on purjehdus, on yhteinen kosketuspinta Elinin ja Haraldin välillä ollut katolinen usko, jonka kielteinen suhtautuminen avioeroon on jättänyt Eliniin kivistävän arven. Harald on päästänyt uskostaan ja kirkostaan irti jo kauan sitten oivallettuaan, että Jumala ja firma ovat niin suuria asioita että "molempia ei ehdi", toinen on jätettävä (s. 97). Yhteisestä uskonnollisesta taustasta johtuen Harald ymmärtää Elinistä asioita, jotka eivät tunnu aukeavan mihinkään uskomattomalle Olofille.

Elin jää teoksessa salaperäiseksi hahmoksi, hän saa oman äänen vain miestensä referoimien keskustelujen kautta. Katumuksen tunnossaan hän tuo mieleen Evelyn Waugh'n Menneen maailman Julian, ja vaikka romaaneilla ei mitään muuta yhteistä uskonnon ja kolmiodraaman lisäksi olekaan, näyttäytyy ainakin minun luvussani kirjojen välille rakentuvan jonkinasteinen henkinen sukulaisuus.

Katolisen uskon lisäksi teoksessa saavat vahvan symbolisen merkityksen myös miesten purjeveneiden nimet: Olofin Alkyone ja Haraldin Berenike. Bereniken uhraamiin hiuksiin vertautuvat Elinin pitkät, kauniit hiukset, joista luopumiseen liittyy myös kotiinpalaamisen (tässä tapauksessa kirkon syliin ja katumuksesta pääsemisen) symboliikkaa. Lisäpohdintaa teoksen teemoihin ja Eliniin voi etsiä hänen ajatuksestaan, johon molemmat miehet viittaavat: "Majakat ovat kuin enkeleitä, ---, ne ovat aina paikalla kun joku tarvitsee niitä, ja ne ovat paikalla silloinkin kun kukaan ei niitä tarvitse" (s. 28). Merkittävää ehkä on, että ainoastaan uskoa tunnustamaton Olof puhuu lainauksen yhteydessä enkeleistä.

Syyspurjehdus on ohut romaani (120 sivua) ja nopealukuinen kieleltäänkin, mutta sisällöltään se ei ole pikakirjallisuutta, se jää askarruttamaan mieltä.