1344459939_img-7ac969d95de72d53465f972d2Luin viime vuonna itävaltalaisen Daniel Glattauerin sähköpostiromaanin Kun pohjoistuuli puhaltaa (Atena 2011; Gut gegen Nordwind ; suomennos Raija Nylander), ja ihastuin tavattomasti pisteliääseen ja eri tavalla kerrottuun rakkausromaaniin. Toisilleen tuntemattomat Emmi Rothner ja Leo Leike ryhtyvät vähitellen sähköpostikirjeenvaihtoon, joka alkaa Emmin väärään osoitteeseen lähettämästä lehtitilauksen peruutusilmoituksesta. Kuukausien kuluessa Emmi ja Leo tutustuvat toisiinsa, mutta edelleenkin vain virtuaalisesti. Kun pohjoistuuli puhaltaa on hauska, pohdiskeleva ja jollain tavalla hyvin "aito" rakkausromaani. Ja teos sai innokkaasti odottamaan luvattua jatko-osaa.

Joka seitsemäs aalto (Atena 2012; Alle sieben Wellen; suomennos Raija Nylander) jatkaa Emmin ja Leon tarinaa ja kirjeenvaihtoa. Moni asia on muuttunut, kirjeenvaihtoystävät lähestyvät toisiaan uudenlaisista lähtökohdista monen kuukauden tauon jälkeen. Kirjeiden pippurisuus saa uusia merkityksiä, ja kirjan mittaan Emmi ja Leo joutuvat lopulta päättämään millaisena, jos ollenkaan, heidän suhteensa jatkuu. Kiemuroita tuovat muuttuneet parisuhdetilanteet, uusien alkujen ym. mahdollisuus.

Näitä kahta teosta ei oikein voi lukea toisistaan irrallaan, ainakaan jatko-osaa ei kannata lukea ennen ensimmäistä osaa. Sähköpostirakenne toimii, koska Emmissä ja Leossa on sopiva annos särmää, suoruutta ja välttelevyyttä. Välillä tämä lukija huokaili puhukaa nyt, hyvät ihmiset, ihan suoraan, rehellisesti ja kiemurtelematta, mutta samalla Emmin ja Leon ratkaisuja pystyy ymmärtämäänkin - ja sitten taas huokaillaan. Emmin ja Leon tarina on kiinnostava ja oikeasti koukuttavaa luettavaa. Henkilöissä säilyy tietty salaperäisyys, vaikka he kirjeissään vuodattavatkin usein myös syvimpiä tuntojaan. Glattauer osaa luovia etäisyyden ja läheisyyden karikoissa taitavasti, ja niinpä kirjoista syntyykin kiinnostava ja hauska rakkaustarina - eikä siinä ole yhtään vaaleanpunaista höttöä. Sopii siis myös hömppäromaaneja karttaville.