1349261037_img-4dd642d6a737f6a11b577edc4Essi Kummun kirjoittama ja Marika Maijalan kuvittama Puhelias Elias (Tammi 2012) on viehättävä, hetkistä ja aikatasoista toiseen saumattomasti liukuva teos ekaluokkalaisesta Eliaksesta, jonka vanhemmat ovat eronneet. Liukumat tapahtuvat Eliaksen ajatuksissa ja muistoissa. Äiti asuu kaukana maalla, mahdollisesti meren takana Pärnun liepeillä. Siellä ainakin ovat Eliaksen mummola ja paras ystävä Priit, joka kiipeilee puihin ja jonka kanssa Elias voi leikkiä iltaisinkin pelloilla vaikka kuinka myöhään. Elias asuu isänsä ja pikkusiskonsa Inkerin kanssa kaupungissa, jonka satamasta laiva vie Priitin ja äidin luo. Joskus isän ystävä Marita tulee tyttärensä Venlan kanssa Eliaksen perheen luo yökylään.

Tavallisesti Elias on puhelias, mutta koulussa on erilaiset säännöt, puhua saa vain välitunneilla vapaasti. Uuteen tilanteeseen niin kotona kuin koulussakin on totuttelemista, ja siksi Elias vaipuu usein omiin ajatuksiinsa ja muistoihinsa eikä puhele niin paljon kuin ennen.

Kummu ei selittele paljoakaan, hän antaa Eliaksen ajatusten ja kohtaamisten viedä tarinaa eteenpäin. Elias esimerkiksi katselee lintuja, joiden arvelee olevan mustavariksia, jotka ovat parvieläimiä eivätkä koskaan eroa toisistaan. Erityisen oivaltavasti Kummu kuvaa miten äiti selittää avioeron Eliakselle: vanhemmat ovat tulleet allergisiksi toisilleen, mutta sietävät toisiaan pieninä annoksina. Sen sijaan vanhemmat ja lapset eivät mitenkään voi tulla toisilleen allergisiksi, lisäksi "oikein rakkaista ihmisistä ei ole edes mahdollista erota. Se johtuu siitä, että niiden kanssa on kumminkin koko ajan, mutta vain vähän eri tavalla."

Puhelias Elias on hieno ja koskettava teos. Se vaatii lukijalta - varsinkin nuoremmilta - hieman paneutumista, koska niin paljon varsinaisessa aikajanassa etenevän tarinan lomaan pujahtaa Eliaksen muistoja. Mutta juuri tuo hetken, muistojen ja pohdintojen sekoitus tekee teoksesta niin viehättävän ja ajatuksia herättävän, että sen soisi löytävän paljon eri-ikäisiä lukijoita. Marika Maijalan lempeisiin pastellisävyihin taittuva värikynä(-liitu?)kuvitus on todella ihastuttava ja tuo ristiriidattomasti lisää sävyjä tarinaan.